03/02/2012

Yllätys lentokoneessa

Selailin tuossa taannoin lentokoneessa tax-free katalogia ja yllätyksekseni huomasin, että lehden koruvalikoimassa oli myytävänä hopeisia tai hopeoituja ristejä. Sen verran ihmeellinen asia Euroopan uskontovastaisessa ilmapiirissä, että siitä piti oikein kuva ottaa.

Vielä ei ole ristien myyntiä kielletty julkisilla paikoilla ja Cyprus Airways myy niitä rohkeasti koneen verovapaissakin. Etelä-Euroopassa ja eteläisellä pallonpuoliskolla uskonnolla on vielä paikkansa yhteiskunnassa, ja puheet siitä, että Jumalaa ei ole olemassa saavat aikaan lähinnä säälitteleviä katseita.

Pisteet lentoyhtiölle, joka muuten kamppailee konkurssin partaalla. Palvelu on aina hyvää, joten suosittelen yhtiötä kyllä muutenkin.

19/01/2012

Elintasoa kurkkujen viljelyllä / Cucumber Farming Brings Better Life

S on kotoisin Thaimaan Udonthanin maakunnasta. Hän tuli maataloustöihin Israeliin lähes kaksi vuotta sitten ja työskenteli ensin eräällä Tel Avivin maatilalla, moshavilla. Työnantaja ei kuitenkaan maksanut palkkoja oikeudenmukaisesti ja moshavin vierastyöläiset järjestivät protestin. Neljä heistä erotettiin muiden lietsomisesta mellakointiin ja 26- vuotias S oli yksi heistä. Nyt hän odottaa uutta työpaikkaa sekä maksamattomia palkkoja työnantajaltaan. Ihmisoikeusasioihin erikoistunut israelilainen lakitoimisto auttaa häntä.

Vierastyöläiset voivat saada viisumin Israeliin viideksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi. Thailaiset, vietnamilaiset ja nepalit työskentelevät maataloudessa. Filippiinot taas kotiavustajina ja kiinalaiset rakennustyömailla. Odotteluajasta S ei saa tuloja ja aika kuluu hukkaan. Kuten monet muutkin, S on lainannut Thaimaassa rahaa matkaansa varten, ja lisäksi hänen pitää palkastaan maksaa työpaikan välittäjien palkkiot. Tilapäisen majapaikkansa takapihalle S on tehnyt pienen kasvimaan.

Moshavilla S työskenteli kurkkujen parissa. Hän kertoo, että vain kasveja myrkyttävät työntekijät saavat hengityssuojat ja hanskat. Jos muut haluavat pitää niitä, heidän täytyy hankkia ne itse. Thailaisten lisäksi S moshavilla työskenteli 5-10 nepalilaista sekä noin 30 vietnamilaista. S kertoo työpäivien olevan 8 tunnin mittaisia 7 päivänä viikossa. Vapaapäiviä ei ole. Kysyn miten hän asui moshavilla, ja S hakee minulle muutaman kuvan.



S on käynyt Thaimaassa ammattikoulun ja on autonasentaja. Hän oli Thaimaassa töissä Toyotan tehtaalla kaksi vuotta, mutta hänellä ei ole säästöjä. Saadakseen vaimon S sanoo tarvitsevansa auton ja talon - mammona se on mikä mällää naisasioissakin - ja siksi hän on tullut Israeliin töihin. Elintasokilpailu Thaimaassa ja koko eteläisessä Aasiassa on kovaa. S kertoo, että kaikki hänen kotipaikkansa lähellä haluavat ulkomaille töihin. Vanhemmat pyrkivät epätoivoisesti lähettämään lapsensa ulkomaille opiskelemaan. Joskus isä lähettää äidin lasten kanssa ja jää itse töihin kotimaahan. Pitkien erojen seurauksena perheet hajoavat.

Kotiin palaavat thailaiset kertovat lähteville kokemuksistaan vierastyöläisenä olosta; hyväksikäytöstä, maksamatta jääneistä palkoista, vaatimattomista asuinoloista, pidätyksistä, ihmiskaupasta ja muista vaaroista, joita vierastyöläiseksi lähteminen sisältää, mutta harva kotimaassa uskoo heitä. Raha houkuttelee ja he ajattelevat, että kotiin palaavien tarkoituksena on pitää ulkomaan tulot omana yksinoikeutenaan ja estää muita lähtemästä. Moni myös tyytyy kohtaloonsa, eikä edes vaadi korvauksia ylitöistä ja menetetyistä vapaapäivistä, koska palkka ulkomailla halpatyövoimana on kuitenkin parempi kuin kotimaassa.

Israelissa ollessaan S on alkanut käydä jumalanpalveluksissa. Hän kertoo nähneensä unessa valkoisiin pukeutuneen hahmon.

------------------

S comes from Udonthani province in North Eastern Thailand. He came to Israel almost two years ago and along with many other foreign workers, S got a job at one of the moshavs (commercial farms) near Tel Aviv. All went well until the employees started to complain about their salaries being below the minimum wage and organized a demonstration. Four of the foreign workers were sacked for agitating the others for the up-rise. S was among them.

Now 26 years old S is waiting for his case to proceed in court and to claim his unpaid salaries from his ex-employer. One of the Israeli NGOs specialized in human rights cases, has helped S to sue his former employer. The case of S is only one of the many similar ones. S is also hoping to find another employment, since the time is running fast and he has no income. The foreign workers in Israel can have their visa issued once for the period of 5 years and 3 months. During that time they'll try to work and earn as much as possible. Like many others, S has taken a loan to pay for his ticket to Israel. In addition to that, he had to pay for the agents to organize him a visa and the job. The rest of the money he'd like to save to build himself a new life with when back in Thailand.

S has found a temporary shelter while waiting for his case to proceed, and with some other Thai workers in a similar position to him, they've planted a small vegetable garden to supplement for their living.

The moshav S used to work at specializes in cucumbers. S tells that only those workers spraying the cucumbers with pesticides are given protective masks and gloves. Should the others wish to use them, they'd need to purchase them at their own cost. Along with S there were Nepalese and Vietnamese workers. They all work 8 hours per day for seven days a week; there' s no such a thing as a day off. I asked S how they lived at the moshav, and he went to get me some photos of his shared bunk bed room with the rusty sink.

S is a trained car mechanic having finished a vocational training school in Thailand. He had a job in Thailand and was living with his sister and parents, but he has no savings. The rat race is fierce in Thailand and the rest of the Southern Asia. To marry, he says, he'd need to have a house and a car. That's the reason why he came to Israel; in search for a well paid job to save money.

Like in many other places, in Thailand also money and the material goods are the main focus in people's life. S tells me the returning Thai workers will try to give feedback about the problems and dangers the other out-going workers might encounter while overseas; confiscated passports, police arrests, unpaid overtime, poor living conditions, mental and physical abuse, broken marriages, home sickness ... but nobody listens, nobody will believe. Those hoping to get jobs overseas only think the returning ones don't want to share their success with the others. So the show goes on.

01/12/2011

Eipäs vetelehditä käytävillä

Tulipas taas hyvä mieli pienestä. Vanhoja papereita selaillessani löysin keltaisen ja ruttuisen todistuksen Nairobin poliisilaitokselta. Tarkasti ottaen se on Kenian poliisin rikostutkimuksen osastolta. Siinä todetaan, että paperin mukana seuraavien sormenjälkinäytteiden mukaan Sirpa Rissasella ei ole kriminaalimerkintöjä maan rikosrekisterissä.

Sormenjälkinäytteitä onkin kaksi arkillista - kahdessa rivissä ne seistä tököttävät kuin hattivatit tai atzteekien muinaiset patsaat. En muista tarkkaan miksi sekin paperi piti hankkia. Olisko ollut viisumia varten vaiko adoption vuoksi. Puhtain paperein selvisin kuitenkin vaan en puhtain näpein; sen muistan, että lähdin poliisiasemalta molemmat kädet mustiksi töhrittyinä. Mitään paperia tai pesuvettä ei tietenkään ollut, ja minulla jalassa vaaleat housut. Afrikassa naurattaa moni asia - jos vaan jaksaa nauraa. Silloin minua ja poliiseja ainakin nauratti. Turha Afrikkaan on lähteä jos ei löydy huumoria!

Paperikätköjä tonkiessani lueskelin samalla vanhoja työtodistuksiani. Eri maissa on eri tavat, ja yhdessä todistuksessa kirjoittaja toteaa, että hänellä ei ainakaan ole tiedossa, että kärsisin (minä siis) minkään tyyppisestä mielisairaudesta. Hyvä kristittykin olen hänen mielestään ja minua voi siksi suositella töihin. Toisessa työtodistuksessa taas mainitaan, että olen ahkera työntekijä, jonka tapoihin ei kuulu vetelehtiä työpaikan käytävillä. Sen muistan olleen tapana kyseisessä työpaikassa ja ilmeisesti se pomoa ärsytti sen verran, että oikein mainitsi jos joku sieltä seasta puuttui. Tai ehkä olin aina sopivasti vessassa kun pomo kävi tarkastusmatkallaan.

Paperi kehyksiin ja seinälle. Kun kerrankin saan olla esimerkkinä!

08/11/2011

Blondi pulassa / A Blonde in Trouble

Ajelin tänään Nissanilla Itä-Jerusalemissa. Arabialueella siis. Peruutin sitten vähän reippaammin liikkeelle lähtiessä, ja auton takapyörä tipahti alas kivetyksen reunalta. Pyörä jämähti jumiin kivien väliin ja auton maha raapi kivetyksen reunaa. Pyörien sutiessa ja auton keikkuessa kolmen pyörän varassa arabimies käveli ohi ja alkoi hepreaksi antaa neuvoja mitä tehdä. Eteen-taakse-käännä oikealle - sen verran minullakin riittää sanavarastoa hepreaksi. Eteenpäin oli kuulemma turha yrittää - sen sanoi minulla kyllä järkikin, kun takapyörän edessä oli kiveä pystysuorassa. Samalla parkkipaikalla oli myös taksikuski, joka loikkasi autostaan tilannetta ihmettelemään. Arabimies hänkin ja selosti kovasti hepreaksi. Sain lopulta väliin sanottua, että englanniksi kiitos, ja hän jatkoi luontevasti englanniksi. Yhteistuumissa sahailimme autoa taksikuskin kanssa, miehet kantoivat kiviä avuksi ja irtosihan se siitä. Miehet heilauttivat kättään lähtiessään ja minä myös.

Takaisin ajaessani mietiskelin, että olen Itä-Jerusalemissa eli arabialueella. Monethan eivät koskaan uskaltaudu arabipuolelle kaupunkia, koska heitä on peloteltu tai kielletty sinne menemästä. Kun arabit ovat kuulemma vaarallisia ihmisiä. Kohtaamani miehet aloittivat molemmat hepreaksi, eli olettivat minun olevan hepreankielinen - venäjän juutalaisia luultavasti. Se ei kuitenkaan estänyt heitä tulemasta apuun, he eivät kulkeneet ohi vahingoniloisena hykerrellen tai pyrkineet tunkemaan pommia autooni ja minua auton takakonttiin räjähtämään autoni mukana. He eivät ryöstäneet, raiskanneet, kolkanneet tai kidnapanneet minua lunnaiden toivossa. Minusta ei keitetty keittoa ja luistani tehty liimaa arabikorttelien kaduilla myytäväksi. He olivat tavallisia ohikulkijoita. Laupiaita samarialaisia, jotka naisen hädän nähdessään riensivät apuun miettimättä, onko tämä blondi juutalainen vai ei.

Halusin vain kertoa, ettei kannata aina uskoa mitä ei ole nähnyt. Ja kaikkea mitä mediassa kerrotaan. Tai mitä kaverin tuttavan kaveri kuulikaan kaverin tuttavalta.

-----------------------------------

A Blonde in Trouble

Today I was driving in East Jerusalem which is the Arab populated side of town. While reversing my old Nissan truck, I managed to get one of its wheels off the side of the kerb and get it stuck between some rocks. There I was on three wheels and the fourth one neatly stuck unwilling to budge. There was no hope I was going to get the car back onto the road alone.

Down the road came an Arab man and began an animated conversation with me - lots of talking and instructions in quick Hebrew. "There's no way forward" he said - even I could understand that much just with common sense, although I was not able to get much else from his ramblings. Another Arab man also hurried to my rescue from his taxi. Even he started talking to me very quickly in Hebrew, until I was able to cut him off to say that I’d be better off if they spoke English. He smiled, and they both continued in broken English. They carried over some stones, pushed and pulled and finally I was back on the road with my old and faithful truck. They waved goodbye to me with smile on their faces.

While driving back home, I pondered what had just happened. I had been driving on the Arab side of town and I often do so. Some people – even foreigners - never cross to the Arab neighborhoods, because they have been told the Arabs are dangerous.

However, these two Arab men both started talking to me in Hebrew, obviously assuming I was a Hebrew speaker – most probably they thought I was a Russian Jew. Even so, that didn't stop them from coming to my rescue. They didn't just watch with smug smiles on their faces and they didn't walk by relishing my discomfort. They didn't try to plant a bomb into my truck and lock me into the boot to blow me up along with my car. They didn't rob me or rape me. They didn't shoot me or knock me unconscious to demand ransom of a dollar or two from my dear husband. They didn't set up a pot of stew and cook me up for dinner like cannibals would, and my tender bones weren't used for making glue to be sold by the children on the streets of East Jerusalem … these two Arab men were kind and polite. They were Good Samaritans who came for my rescue without thought for whether I was an Arab or a Jew. They saw a woman in trouble and acted accordingly.

Hope you got what I'm trying to say here. Namely, stereotyping and judging people by watching TV only will not benefit anyone. Believe only what you see, and don't listen to the rumors.


07/11/2011

Ruotsi vei voiton!

Nuorehko kundi soitteli tänään kadulla kitaraa leijonanaamari päässä. Samalla hän pyöritti hulahula-vannetta koko ajan, ja sen aikaa mitä seurasin, kertaakaan ei vanne pudonnut. Näppärä tyyppi. Itseltäni ei onnistu vanne kovin kauaa, kitarasta puhumattakaan ja vielä yhtaikaa. No way!

Tapasin myös elämäni ensimmäisen ruotsalaisen juutalaisen. Jotenkin olen ajatellut, että ei Ruotsissa mitään juutalaisia ole. Kun Ruotsin ja Israelin suhteetkaan eivät poliittisella tasolla ole kovin kummoiset. Netistä selvitin, että synagogien jäseninä Ruotsissa on noin 7000 juutalaista, ja heitä oli jo Kustaa Vaasan hovissa 1500 -luvulla. Seuraavalla vuosisadalla heitä tosin kastettiin luterilaisiksi.

Keskustelun aikana minulle selvisi, että tämä ruotsia hyvin puhuva ja hienosti pukeutunut rouva olikin itse asiassa itävaltalaista syntyperää. Vain mies oli alunperin ruotsalainen. I alla fall - joka tapauksessa hän heitä ruotsalaisiksi kutsui, ilmeiseksi rouva on vaihtanut kansalaisuutta. Ehkä hänen vanhempansa pakenivat vainoja Ruotsiin - emme keskustelleet niistä- on kuulemma helpompi asua juutalaisena Israelissa, kuin vähemmistönä Ruotsissa. Rouva ei vastannut kun kysyin mitä hän tekee työkseen. Rivien välistä minulle selvisi, että miehensä on mukana timanttibisneksessä. Tyhmä kysymys - en minäkään töitä tekisi, jos siippani kävelisi timantit takataskussa. Taas ruotsalainen vei voiton suomalaisesta!

29/10/2011

Vallankumouksellisessa seurassa

Istun vallankumousaktivistin kanssa samalla sohvalla - vau! Hänellä ei tosin ole mielikuvieni vallankumouksellisen ajamatonta sänkeä, Levis-farkkuja, mustaa päähuivia eikä pistoolia. Hän ei vilkuile koko ajan olkansa yli selustaansa pälyilevän näköisenä, vaan pitää sen sijaan silmällä kelloa, jotta ei myöhästyisi seuraavalta pitämältään luennolta. Dr. Ehabilla on kauluspaita ja silmälasit. Hän niiskuttaa ja pärskii. Flunssa on yllättänyt tämän egyptiläisen lääkärin, psykiatrin ja ihmisoikeusaktivistin, mutta nauru on yhä herkässä. Nauramme yhdessä - hänen naurunsa on tarttuvaa.

Dr. Ehab nauraa, mutta puhuu samalla vakavista asioista; ihmisoikeusrikkomuksista, kristittyjen vainoista, uskontoon perustuvasta syrjinnästä, pahoinpitelyistä, väkivallasta. Hän oli yksi Tahrir -aukion poliittisista keulakuvista ja kristittyjen äänistä arabikevään Egyptissä. Totean, ettei hän näytä mielestäni vallankumoukselliselta, mutta eihän maan vallasta syrjäytetty presidenttikään näyttänyt diktaattorilta. Nauramme sillekin. Dr. Ehab toteaa, että kristityllä vähemmistöllä on Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä uskonnonvapaus: he voivat uskoa tai olla uskomatta tai voivat halutessaan vaihtaa uskontoa. Toisin kun monilla muilla, jotka eivät voi vaihtaa uskontoa.

Dr. Ehab kertoo perustaneensa kristillisen huumevieroituskeskuksen Kairossa. Yhä kiinnostavampaa. Rakastan ihmisiä, jotka tekevät asioita myös toiminnan tasolla. Hän on myös YK:n HIV/AIDS -ohjelman neuvonantaja arabimaissa. Hän on arabikristitty ja yksi kristittyjen äänistä Pohjois-Afrikassa.

Dr. Ehab puhui satojen tuhansien joukolle Kairon Tahrir -aukiolla arabikevään vallankumouksessa. "Bread, freedom, human dignity" (leipä, vapaus ja ihmisarvot) hän summaa ihmisten vaatimukset.

Satelliitti -TV ja sosiaalinen media mullistivat arabimaat. Heidän maailmankuvansa on laajentunut. Ihmisille ei enää riitä perinteinen perhe ja klaani, vaan he haluavat olla mukana vaikuttamassa poliittisissa puolueissa ja ammattiliitoissa, Dr. Ehab toteaa. He haluavat olla mukana päättämässä asioistaan ja FaceBook on antanut myös työttömille, naisille ja nuorille äänen miesten hallitsemissa arabimaissa.

Egyptin vallankumoukselle antoi kasvot 28-vuotias mies, jonka Egyptin poliisi hakkasi kuoliaaksi jossakin Kairon kulmakuppilassa. Uhrin veli laittoi kuolleen veljensä kuvan sosiaaliseen mediaan: Khalid Saeed happiletkuissa kasvot mustelmille hakattuna ja leukaluut sijoiltaa runnottuina ei jättänyt ketään kylmäksi. Uskonnosta riippumatta ihmiset totesivat; kuka tahansa meistä voi olla seuraava.

Dr. Ehab kertoo olevansa ehdolla myös Egyptin tulevissa vaaleissa. Hän haluaa olla vaihtoehto sekulaareille ja fundamentalisteille ja uudistaa maan perustuslain. Uskontoon perustuva syrjintä on poistettava ja uskonnonvapaudet taattava kaikille. Ne ovat osa ihmisoikeuksia, hän sanoo. Egyptin malli tulee olemaan tärkeä muille arabimaille. Rukoile, että onnistumme, Dr. Ehab sanoo hymyillen.

29/09/2011

Jumppaamassa ...

Tuttavani kanssa voimistelimme tänään hieman vanhempien naisten seurassa Jerusalemin Vanhassa kaupungissa. Riitta (tuo kuvan blondi) työskentelee siellä kirkon diakoniatyössä SLS:n lähettämänä.

Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon tiloissa vanhuksilla - muslimeilla ja kristityillä - on mahdollisuus osallistua yhteiseen tekemiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Vanhukset käyvät yhteisillä retkillä. Sosiaalityöntekijä jututtaa vanhuksia. Miehet pelaavat usein korttia, tammea tai backgammonia ja naiset laittavat mm. yhdessä ruokaa.

Tämä viikottainen voimistelutuokio on osa naisten toimintaa.

Osa musliminaisista tuli paikalle pitkissä takeissa ja huiveissaan. Toiset taas hyvin eurooppalaisesti pukeutuneina. Kun he olivat kuoriutuneet vaatteistaan, kaikki olivat lopulta kuitenkin normaaleissa voimisteluvaatteissa. Minä tosin en ollut kovin urheilullisen näköinen farkuissani, mutta onneksi ne eivät olleet tiukimmat mallini.

Kyykistelyt, vatsaliikkeet ja aerobick onnistuivat ilman pahempia ongelmia farkuissakin. Tempo oli onneksi tarkoitettu meitä hieman vanhemmalle väelle, joilla hiki näytti nousevan pintaan tässäkin vauhdissa.

Riitan kanssa keskityimme voimistellessa tiukasti ohjaajan arabiankielisiin ohjeisiin. Hyvää kertausta numeroille, oikea, vasen, ylös, alas, auki, kiinni ... Vieressäni voimisteleva nainen tökkäsi minua aina, jos en heti älynnyt ohjaajan ohjeita ja näytti hyväntahtoisesti mallia.

Tunnin verran huhkittuamme osa kristityistä naisista suostui kuvattaviksikin. Musliminaiset kieltäytyivät, mutta kun olin lähdössä, joku tuli vielä pyytämään voisiko hänkin päästä kuvaan. Ei kuitenkaan voimisteluvaatteissa.

Vastaanotto oli mukava ja kaikilla oli hauskaa. Paikallinen vieraanvaraisuus pysähdyttää yhä. Täytyy mennä jumppaamaan toistekin.


16/09/2011

Kahden päivän sekametelisoppa

Kartoitamme mahdollisuutta laajentaa kummiohjelmaa kuurojen keskuuteen. Kolkuttelemme kuurojen pastorin kanssa erään naisen ovella, mutta hän ei ole kotona. Ei onnistu tänään, mutta ehkä joku toinen päivä. Havittelemallamme naisella on verkostoja kuurojen parissa.

Ostan tutulta kauppiaalta muutaman dvd:n ja kyselen viimeiset kuulumiset. Tyypillisen pessimististä tulevaisuuden hahmottelua. Hallituksen touhut palestiinalaisvaltiosta eivät kiinnosta. Mikään ei muutu ainakaan parempaan syyskuun 23. jälkeen, hän toteaa.

Paikallisessa kahvilassa kauniisti hunnutetut naiset käyttelevät langattomassa verkossa FaceBookia ja chattailevät netin kautta ties minne. Ehkä muurin toiselle puolelle, Eurooppaan tai Gazaan. Internet onneksi mahdollistaa kommunikoinnin piikkilangoista ja muureista huolimatta. Jäätelöjuomat pilleineen ovat moderneja. Oma jäätelöjuomani maistuu kamalalta punaisine siirappeineen. Viikon lisäaineannos tulee nieltyä kerralla.

Jamaal -kauppias haluaisi myydä minulle kaneja häkistään 18 NIS (4e) /kilo. Ankat ja kyyhkyset maksavat 25 NIS (5e)/2 kpl. Munivat kuulemma munan päivässä, joten kannattava ostos. Jätän ne kuitenkin häkkiinsä, jossa ne näyttävät köllöttelevän hyvin ruokitun ja tyytyväisen näköisinä. En raaskisi syödä pupuja kuitenkaan.

Koulussa tapaan erään kummiohjelmassani olevan kummilapsen ja juttelen niitä näitä myös koulun henkilökunnan kanssa. Kättelyjä ja halauksia. Arabikahvia. Pessimististä tulevaisuuden hahmottelua. Syyskuun 23. ei tuo muutosta, on yleinen mielipide. Joku mainitsee kolmannen intifadan mahdollisuuden. Palestiinalaisvaltion mahdollisuuteen ei uskota. Nappaan nopean lounaan katukioskista. Perunat ovat liian rasvaisia syötäviksi ja maistuvat kalalle.

Paikallisessa ostoskeskuksessa ihastelen laukkuja. Vaikea valinta. Tingin alennusta ja saankin. Päädyn punaisen laukun omistajaksi.

Bussi on hyvin ilmastoitu ja tukka lepattaa tuulessa. Checkpointilla on kaksi jonoa, joista kumpikaan ei liiku yhtään. Paljon nuorisoa, hunnutettuja opiskelijoita ja työssäkäyviä, jotka seisovat jonossa aamuin illoin. Päätämme ottaa kollegan kanssa service- taksin toiselle checkpointille, josta liikenne sujuu onneksi ongelmitta ja päädymme muurin takaa takaisin Jerusalemiin.

Seuraavana päivänä checkpoint on kiinni, ja ajan taas ylimääräisen mutkan toiselle tarkastuspisteelle päästäkseni muurin toiselle puolen. Auton turvakoodisysteemi temppuilee. Keskustelua koulujen opetussuunnitelmista ja kummiohjelmasta. Arabikahvia. Kesän aikaisia kuulumisia puolin ja toisin. Muutama tuttava on työttömänä. Olisiko töitä, tiedänkö ketään joka voisi auttaa. Epävirallista poliittista keskustelua ja pähkäilyä. Harmaita tulevaisuuden kuvia, kukaan ei tunnu uskovan YK.n tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. Amerikkalaisvastaisuutta. Poliisi pysäyttää ja kysyy ajokorttia.

Päivittelen katujen roskaisuutta ja koulujen piittaamattomuutta ympäristökasvatuksesta. Mukanani on eräs uusi kollega, jolle esittelen ajaessani paikkoja ja puhun varmasti kaikenlaista soopaa. Auton turvakoodisysteemi temppuilee taas ja ilman koodia auto ei käynnisty.

Haen matkalla oliiviöljykanisterin paikallisesta öljynpuristamosta. Checkpoint on edelleen kiinni ja ajan taas ylimääräistä päästäkseni toiselle. Muuria on rakennettu kesän aikana lisää. Öljykanisteri on huonosti kiinni, ja osa öljystä läikkyy autoon kuoppaisella ja mutkaisella tiellä. Vähennän kaasua. Katukioskin poika on alentanut hintojaan viime käynnistäni, tai ehkä olen päässyt vakioasiakkaan hinnoille. Kana ja salaatti käärittynä ohueen leipään maistuvat hyvälle ilman ylimääräisiä rasvoja.

Checkpointilla on jonoa, mutta kaikki sujuu ongelmitta. Kukaan ei kysele mistä tulen ja miksi. Nuori sotilastyttö melkein hymyilee. Ajan kollegan kotiinsa tavaroineen ja juutun ruuhkaan.

Kuuntelen turvallisuusluentoa kahvia ryystäen ja uusia punaisia sandaalejani ihastellen. Istun kollegan henkisenä tukena, kun hän autoilee ensimmäistä kertaa paikallisessa liikenteessä. Koetan muistella milloin itse ajoin ensimmäistä kertaa autoa ulkomailla. Se oli kai Tansaniassa kauan sitten. Telkkarin ja nojatuolin tunkemista autoon ja pois. Tunaroimme autoa pakatessa pitkän aikaa, ja korealainen mies odottaa kyllästyneen näköisenä, koska on jumissa automme takana. Hän ei tarjoa apuaan, joten pähkäilemme kaikessa rauhassa.

Tuttava lähettää tekstarin ja kysyy haluanko tulla kuuntelemaan Kenian suurlähettilään luentoa ensi viikolla. Esittelen kaupungin itäpuolta Suomesta tulleille vierailijoille. He haluavat tietää olemmeko varmasti nyt Itä-Jerusalemissa. Jotkut eivät koskaan ylitä länsipuolelta itäpuolelle. Lähi-idän arki on politiikkaa ja uskontoa. Uskonto Lähi-idässä on politiikkaa.

Kirjoittelen raportteja ja koetan ummistaa korvani alakerran melulta. Siellä on käynnissä lastenleiri. Avoimesta ikkunasta kuuluu ilotulituksia. Ehkä muslimihäät.

Itäpuoli kaupungista alkaa herätä eloon muslimien perjantaisen vapaapäivän jälkeen. Sapatti on alkanut ja kaupungin juutalainen puoli on vuorostaan hiljentynyt. Alakerran lapset sen sijaan eivät ole hiljaa. Uskomaton meteli. Pakko lähteä ulos ...

13/09/2011

Harmaat madot syyskuun yössä

Tulin viime yönä Jerusalemiin ja poissaoloaikanani on ihmeitä tapahtunut; Jerusalemin ratikka on liikenteessä ja siinä on matkustajia.

Kyllä nuo harmaat peltiputket ovat jo vuoden verran sujahdelleet kaupungin kaduilla kuin madot keväisessä mullassa, mutta vain työmiehet ovat istuneet kyydissä - kuka kirjaa lukien, kuka torkkuen.

Nyt kuljettajat ovat vihdoin harjoitelleet vipujen ja nappuloiden käyttöä kyllikseen, ja ratikan kelloa on kilistelty, jotta ihmiset oppisivat poistumaan kiskoilta ja katsoisivat jossakin vaiheessa katua ylittäessään onko ratikka mahdollisesti tulossa.

Opittu on siihen malliin, että matkustajat on nyt laskettu kyytiin opettelemaan penkeillä istumista. Rahastussysteemiä ei ratikoissa vielä ole, joten kyyti on ilmaista. Matkustajia riittää, ihan huvin vuoksi ja maisemia katsellen. Rahastussysteemin käyttöönotto aiheuttaa varmaan ainakin samanlaisen sotkun kuin VR:n kohellukset Suomessa.

Minäkin ajoin heti kaksi pysäkin väliä. Ilmaiseksi olisi voinut ajaa toki enemmänkin. Huomenna toiseen suuntaan ...


Ja se pakollinen minä ja ratikka - kuva ....

18/01/2011

Tapaukset A ja B

Tutustuin Lenaan hänen ollessaan diakoniatyöntekijänä Jerusalemissa. Nykyisin hän johtaa Machaseh -nimistä diakonia- ja ihmisoikeusjärjestöä. Se toimii Israelin kansalaisjärjestöjen kanssa naiskaupan uhrien ja ihmisoikeuksien asialla, sekä syrjäytyneiden, alkoholisoituneiden ja perheväkivallasta kärsivien parissa.

Lenaa tulee tapaamaan irakilaistaustainen A, musliminainen, jonka juutalaiset juuret mahdollistivat hänen perheensä paluumuuton (aliya) Israeliin. Pian muuton jälkeen A:n väkivaltainen ja huumeita käyttävä mies hankkiutui suhteeseen toisen naisen kanssa. Sitä jatkui muutaman vuoden ja lopulta mies jätti A:n toistamalla kolme kertaa: ”eroan sinusta”. Sharia -lain mukaan se riittää eroksi.

A:lle jäi erossa kolme lasta. Hän olisi jäänyt taloudellisesti täysin tyhjän päälle, mutta Lenan avustuksella saatu asianajaja on ajanut A:n asiaa. A:n tytär on yritänyt itsemurhaa ja poika on ollut vankilassa huumausainerikoksesta. Lapsilla ei ole virallista statusta maassa. He voisivat saada sen suorittamalla sotilaspalveluksen, mutta armeija ei halua palvelukseensa huumausainerikoksesta tuomittua tai itsemurhaa yrittänyttä. Machaseh toimii yli uskontorajojen. Heidän asiakaskunnastaan jotkut ovat kristittyjä, jotkut muslimeja tai juutalaisia. Tämä irakilainen musliminainen kuuli kristityltä ystävältään järjestöstä ja sai heidän kauttaan juutalaisen asianajajan.

Tapaan B:n. Hänen isänsä joutui kommunistihallituksen murhaamaksi Etiopiassa pojan ollessa pieni. Isä toimi maassa evankelistana ja B jatkoi isänsä työtä. Hänen vanhempiensa esimerkki antoi hänelle uskon, että elämä aktiivisena kristittynä on elämisen arvoinen. B toimi evankelistana välillä myös Sudanin puolella ja siirtyi lopulta Egyptiin. Hän alkoi vierailla vankiloissa, sillä Egyptin vankiloissa on paljon laittomasti maahan tulleita sudanilaisia, etiopialaisia ja eritrealaisia. Poliisi kiinnostui kuitenkin pian B:n tekemisistä. Kun hänen hallustaan löytyi Raamattuja, B pidätettiin ja hän menetti oleskelulupansa Egyptissä.

Egyptissä B tapasi Eritreasta kotoisin olevan vaimonsa. He menivät naimisiin, vaikka heidän kotimaansa ovat sodassa keskenään. Pariskunta sai YK:n pakolaisstatuksen ja he ylittivät Egyptin rajan Israeliin kolmen lapsensa kanssa. Neljäs lapsi syntyi Israelissa, mutta he eivät ole saaneet Israeliin pysyvää oleskelulupaa, koska B on kristitty. Vaimolla on juutalaiset sukujuuret. B:n mukaan vaimon suku suhtautuu häneen vihamielisesti, sillä suvun mielestä tyttären olisi pitänyt naida oman klaaninsa mies, eikä etiopialaista ”aasia”. Egypti taas ei halua heitä, koska B on maan mustalla listalla evankeliointityöstään.

Israelissa B on työskennellyt leipomossa ja kehitysvammaisten hoitokodissa. Hän ei halua elää avustusten ja hyväntekeväisyyden varassa. B kertoo työnantajien maksavan hänelle huonommin kuin mitä laki vaatii, mutta ilman virallista statusta maassa hän on voimaton. B kertoo saaneensa ohjeita useilta eri tahoilta kieltää Jeesus, silloin hänen asiansa edistyisi ja perhe voisi saada virallisen statuksen juutalaisessa maassa. Silloin B voisi hakea ”virallisesti” töitä ja lapset pääsisivät valtion kouluun. Nyt hänen pitää maksaa, jotta lapset voivat käydä yksityisiä kouluja.

Vuosia kestäneen epävarmuuden jälkeen B:n avioliitto alkoi natista liitoksissaan ja he hakeutuivat Machaseh –järjestön perheterapiaan. Israelin hallitus on nyt päättänyt siirtää kaikki pakolaiset, sekä maahan laittomasti tulleet ulkomaalaiset odottamaan asiansa käsittelyä maan eteläosaan rakennettuun pakolaiskeskukseen. Jos B:n perhe siirretään, hän menettää työpaikkansa Jerusalemissa. B:n on turha odottaa positiivista päätöstä oleskeluluvasta. Kun heidän pakolaisstatuksensa Israelissa päättyy, heillä ei ole maata mihin mennä. Machaseh –järjestön kautta B perheineen koettaa saada heille sijoituspaikan kolmannessa maassa.

Kaikkien näiden vuosia kestäneiden vaikeuksienkin keskellä B on pysynyt uskossaan vahvana. Monet ongelmat olisivat ratkenneet yksinkertaisesti sillä, että hän olisi kieltänyt uskonsa Jeesukseen.

23/12/2010

Joulumieltä

Eräässä vähävaraisessa arabikodissa vieraillessani perheen isä kyseli minulta monta kertaa onko hänen joulukuusensa mielestäni hieno. Se tuntui olevan hänelle kovin tärkeää. Kehuin kohteliaasti kuten tapoihin kuuluu. En varmaan kuitenkaan tarpeeksi vakuuttavasti, koska hän oli niin huolissaan.

Vein perheen lapsille joululahjat, sillä perheen isä oli reilu vuosi sitten pahassa autokolarissa. Käsi on äskettäin leikattu uudelleen. Hän oli kuitenkin positiivinen, vaikka pystyykin mekaanikkona työskentelemään vain osittain. Hän totesikin, että hänen varalleen on ilmeisesti elämällä vielä annettavaa, koska vielä ei ollut hänen aikansa.

Länsirannan luterilaisten koulujen joulujuhlissa pyörähtelivät perinteiset tontut, paimenet ja enkelit. Joulunäytelmässä oli rikkaita ja köyhiä lapsia sekä orpokodin lapsia. Joulupukki toi lahjat vain rikkaille lapsille, mutta köyhät lapset saivat kuulla, että heidän vanhemmillaan ei ollut varaa ostaa heille lahjoja. Orpokodin lasten kysellessä lahjojensa perään pukki totesi, että ei orpokodilla ollut varaa ostaa heille lahjoja.

Lapset sitä tuskailemaan, mutta samassa kuului Jeesuksen ääni. Se kertoi, että joulun tärkein asia ei ole lahjat ja maallinen rikkaus.

Lapset ihmettelivät miten Jeesus voi sanoa heille näin, vaikka hänellä on itsellään kaikki rikkaudet taivaassa. Siihen Jeesus totesi, että se tärkein häneltäkin puuttuu, että hän näkisi ihmisten iloitsevan joulun todellisesta sanomasta ja rauhasta eikä sen kaupallisesta turhuudesta. Koulun oppilaista noin puolet on muslimeja.

Joulunäytelmien hahmot olivat ihmismäisiä. Pienimmät tarhan tontut ujostelivat ja häipyivät lavalta kesken näytelmän. Enkelille oli iskenyt ilmeisesti jouluflunssa, sillä hän joutui niistämään nenäänsä useaan kertaan näytelmän aikana. Toinen enkeli taas oli inhimillisen likinäköinen silmälaseineen. Joulukuvaelman Maria oli toipunut synnytyksestään ilmeisen hyvin, mutta Josefille oli yövalvominen käynyt selvästikin voimille, sillä hän haukotteli ja hieroi unisena silmiään.

Pienet kohtaamiset joulun alla luovat joulumielen. Hyvää Joulua sinullekin!

26/10/2010

Suomalaiset motoristit Pyhällä maalla

Koska monet tuttavani eivät ole tätä juttua lehdessä nähneet, laitan sen tänne blogiini.

Ari Kasurinen ja George Drayton ovat molemmat Suomen Gospel Riders -moottoripyöräkerhon jäseniä. He eivät tunteneet toisiaan, mutta heillä oli sama unelma; ajaa moottoripyörällä Israeliin. Kun Ari ja George tutustuivat, Georgella ei ollut moottoripyörää, eikä moottoripyöräkorttiakaan - vain unelma. Matkaa alettiin silti suunnitella ihan vakavissaan vähän isommallekin ryhmälle ja kesäkuussa Helsingin Vuosaaresta nousi laivaan 20 pyörää ja 31 motoristia suuntanaan Kreikka. Sieltä pyörät laivattaisiin Israelin Haifan satamaan.

Arille Israel oli tuttu jo 80-luvulta. Ilmapiiri oli kuitenkin muuttunut hänen mukaansa positiivisemmaksi, vastaanotto oli lämmin ja avoin - sekä juutalaisten että arabien keskuudessa. Mukana matkalla oli myös Gospel Ridersien Suomen kerhon presidentti
Mika Saarinen. Hän on vaimonsa kanssa käynyt aiemminkin Israelissa.

Mika kertoo: ”Matkalla saimme konkreettisesti nähdä Jumalan johdatuksen ja varjeluksen. Kun pyörät hajosivat matkalla, Kreikan satamassa lakkoiltiin, joku sai lämpöhalvauksen ja toinen kaatui, Jumala oli nähnyt asiat jo edeltä ja järjesti kaiken - usein paremmin kuin olimme itse suunnitelleet. Lähdimme matkaan osoittaksemme tukea motoristiveljillemme Pyhällä maalla, ja samalla halusimme rohkaista heitä kerhon toiminnassa.”

Suomen Lähetysseuran alue-edustajana Jerusalemissa toimiva
Roy Rissanen kertoo Gospel Riders –toiminnan olevan Pyhällä maalla nykyaikaista ja tavoittava lähetystyötä: "Olemme verkostoituneet paikallisiin ja kansainvälisiin motoristijärjestöihin ja -kerhoihin. Yhteisen harrastamisen puitteissa elämme todeksi omaa arvomaailmaamme ja evankeliumin sanomaa. Moottoripyöräilyn kautta välittyy kristillinen todistus. Selkämerkin iso risti kertoo avoimesti keitä olemme. Kunnioitamme kaikenlaisista taustoista tulevia ihmisiä. Haluamme vahvistaa jäsentemme omaa hengellisyyttä, ajaa yhdessä turvallisesti ja osallistua sosiaalisen vastuun kantamiseen yhdessä muiden toimijoiden kanssa."

Suomalaiset motoristivieraat saivat kukin Jerusalemin sisarkerholta ”Jerusalemin pyhiinvaeltaja” -kunniakirjan. Lisäksi Israelin turistiministeriön edustaja kävi ojentamassa motoristeille kunniakirjat tunnustukseksi matkasta. Veli Siikosen mieleen jäi päällimmäiseksi Haifan kristittyjen lämpö ja vieraanvaraisuus. Osa motoristeista sai myös mahdollisuuden vierailla Tel Avivin punaisten lyhtyjen alueella toimivassa Door of Hopessa. Järjestö tekee SLS:n kanssa yhteistyössä työtä katuprostituoitujen keskuudessa, ja kodissa Veli Siikosta kosketti asiakkaiden sydäntäsärkevä kurjuus. ”Opin matkalla kärsivällisyyttä ja toisten huomioon ottamista”, hän muistelee matkaansa.

Suomen Lähetysseura on tänä syksynä lähettänyt Gospel Riders Jerusalemin työhön kaksi osa-aikaista työntekijää, pastorit
Malin ja Rune Lindblomin. Roy Rissasen mukaan kristillisessä motorismissa kysymys ei suinkaan ole ohimenevästä marginaali-ilmiöstä. ”Gospel Riders on kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä toimija, Suomessa kerholla on noin tuhat jäsentä. Jerusalemin lisäksi sisarkerhoja on perustettu Espanjaan ja Eestiin. On siunattua, että Suomessa on syntynyt jo vuonna 1980 näin merkittävä liike. Kesällä vietettiin Lahdessa kerhon 30 –vuotisjuhlaa. Paraatiajossa oli mukana yli 200 moottoripyörää.”

Royn mukaan Gospel Riders tekee mielellään rippikoulu- ja seurakuntavierailuja ja jakaa motoristiraamattuja. Tätä mahdollisuutta kannattaa seurakuntien käyttää toiminnassaan hyväksi.












Juttu on julkaistu hieman lyhennettynä ja eri kuvilla Lähetyssanomien lokakuun 2010 numerossa.
Lisää motoristien matkasta voit lukea http://www.gospelriders.fi/fi/israelin-matka. Sivulta löytyy myös runsaasti videomateriaalia.

23/10/2010

Vihreää ja keltaista kultaa oliiveista

Pyhällä maalla kerätään oliiveja. Oliivipuristamot ovat avanneet ovensa parin kuukauden sesongin ajaksi, ja minäkin kurvaan vanhalla Nissanilla kohti Beit jalan öljynpuristamoa. Oliivit autossani ovat peräisin Jerusalemin työkeskuksen kolmesta puusta ja öljypuristamokeikka on iskenyt minulle jo toisen kerran.
Oliivimme on nyt punnittu - niitä oli juuttisäkissä 55 kiloa. Istumme Lailan - paikallisen työtoverini - kanssa likaisella puupenkillä oven pielessä vahtien tarkasti vuoroamme. Kaksi tuntia on jo kulunut, mutta ennen meitä saapunut isäntä on hilannut paikalle 450 kiloa oliiveja. Oliivipuristimia on vain yksi, joten ihan heti ei ole meidän vuoromme .... pureskelememme odotellessamme kynsiämme, kun muutakaan evästä emme älynneet ottaa mukaan.

Thaimaalaiset kristityt ja muutamat muut vapaaehtoiset keräsivät oliivit Jerusalemin työkeskuksen neljästä oliivipuusta. Vihreät oliivit makasivat Lähetysseuran kirjaston lattialla hapettumassa pari päivää, ja nyt niiden kohtalona on tulla puristetuksi öljyksi ja valua kanisteriin keittiön nurkkaan.

Lantakasaa muistuttavan vanhan oliivimäskin päällä istuu muutama pikkupoika leikkien rasvaisilla siivilöillä kuin hiekkalaatikossa. Kauluspaitaan pukeutuneen päällysmiehen lisäksi töissä on kaksi miestä ja kaksi teini-ikäistä poikaa.

Yksi teineistä putsaa ulkona olevan mäskikasan päällä kuitumattoja uudelleen käytettäväksi, ja samaisen kasan takana öljynpuristajat käyvät vuorotellen rukoilemassa rukousmatolle polvistuen. Mietin mitä pesuainetta miesten vaimot mahtavat käyttää pyykinpesussa, sillä öljyisiä vaatteita mitä todennäköisemmin riittää.

Yksi miehistä on pukeutunut verkkareihin, mutta muut ovat farkuissa ja normaaleissa vatteissa. Välillä he näppäilevät kännyköitään rasvaisilla näpeillään, kenelläkään ei ole hanskoja tai esiliinoja. Kumisaappaita ei käytössä myöskään näy, vaan kaikilla näkyy olevan joko lenkkarit tai pikkukengät. Oliiveja puristamoon tuovat isännät ovat kaikki pukeutuneita suoriin housuihin ja kauluspaitoihin, jotka näyttävät likaantuvan tuntien kuluessa. Huomaan tekeväni taas pesuainevalintoja - onko Persil vai Ariel -pesupulveri parempi rasvatahrojen poistamiseen.

Valkoiseen muslimikaapuun pukeutunut vanha mies punavalkoisessa päähuivissaan on kuin tuulahdus Lähi-idän öljylähteiltä. Hän luotsaa sisään neljä lastenlastaan, joista osa on pukeutunut minihameisiin. Mustakivistä rukousnauhaa näpläillen isoisä selittää öljynpuristusprosessia, vaikka nyt onkin kyse keltaisesta eikä mustasta kullasta. Lapset juoksevat valtoimenaan ylös ja alas parven rappuja. Tunnen sukupolvien ja traditioiden virran kulkevan ohitseni. On hienoa olla osa sitä!

Oliivipuristamo on parinkymmenen neliön huone, jonka takaosassa on avoparvi. Sinne johtavat huteran näköiset rappuset. Pikkupoika on tulla alas niitä pää edellä, mutta Laila pelastaa tilanteen. Ohikulkevia lapsia ja uteliaita ohikulkijoita käväisee huoneessa vähän väliä. Joku tuo muutaman turistinkin sisään, ja he nappaavat nopeasti muutaman kuvan. Kenenkään paita ei ainakaan tällä kertaa jää koneiden pyörivien remmien väliin, vaikka mitään suojasysteemejä ei ole. Lisää oliiveja kannetaan parvelle jonoon. Kukaan ei halua poistua paikalta peläten menettävänsä vuoronsa. Jokainen haluaa myös varmistaa, että oliiveista otetaan irti kaikki mahdollinen ja että saatu öljy päätyy oikeaan kanisteriin.

Parvella on siilo, johon oliivit kaadetaan ja sinne meidänkin oliivimme lopulta päätyvät. Ne valuvat alas sammioon ja murskaantuvat kahden kivivalssin välissä vihreäksi mäskiksi. Mäski vuorostaan valuu kiviseen laariin, kun metallinen luukku avataan. Koulunsa ehkä nipin napin päättänyt poika kauhoo laarista kivisekotteista mäskiä muovisella astialla, ja se vuorostaan päätyy pyöreiden kaislamattojen taskumaisiin sisuksiin. Nämä matot pinotaan päällekkäin prässiin. Pinottu mattokasa näyttää jättimäiseltä, ruskealta kebablihamöykyltä, josta rasva tirisee ulos grillissä. Mattokasaa puristettaessa öljy ja mehu irtoavat rikotuista oliiveista, ja neste alkaa valua matoista kebabrasvan tavoin. Lämpötila ei saa nousta yli 30 asteen, sillä tämä on kylmäpuristettua öljyä.

Laila kiertelee haukkana sammion ja laarin vaiheilla vahtien, että kaikki meidän mäskimme uppoaa mattojen väliin. Seuraavan isännän oliivilasti on nimittäin jo murskattuna sammiossa ja odottaa vuoroaan luukun takana. Öljyn ja oliiveista irronneen mehun sekoitus valuu samaan aikaan muoviämpäreihin, joista verkkarihousuinen poika sen kantaa manuaalisesti siivilän kautta öljyseparaattoriin. Jotkut vievät nesteen kotiin sellaisenaan. Sen annetaan seistä kanistereissa antaen öljyn ja mehun erottua itsekseen.

Prosessin viimeisessä vaiheessa separaattori erottaa mehun ja öljyn toistaan ja lopulta kanistereihin valuu paksuudeltaan ja väriltään vaihteleva öljy. Tunnemme itsemme öljypohatoiksi ja hymyilemme Lailan kanssa toisillemme helpottuneina. On kulunut neljä tuntia ja vatsamme kurnivat nälästä. Oliiviöljyn sanotaan alentavan kolesterolia ja sisältävän antioksidantteja. Raamatun öljy on Jumalan hengen vertauskuva, mutta vatsamme kaipaavat tällä erää jotakin konkreettisempaa.

Jokainen pistää sormensa valmiiseen öljyyn ja maistelee tietäväisenä vertaillakseen laatuja. Viinilasien sijaan sormemme uivat muovisissa kertakäyttömukeissa, jotka eivät sovi lainkaan näiden vanhojen perinteiden ja metodien keskelle. Kenen oliiveista saadaan eniten öljyä tänä vuonna? Eräs arabimies laskee keltaisiin kanistereihinsa vihertävää ja kitkerää öljyä. Maistamme, se on hyvälaatuista, luultavasti juuri kypsyneiden tai väriään vaihtaneiden oliivien öljyä. Se polttaa kurkkutorvessa aivan kuin siinä olisi chiliä. Meidän öljymme on paksua, kellertävää ja sitruunamaista. Pyörittelen öljyisiä sormiani otsallani - öljyllähän kuninkaatkin voideltiin. Pyydän mukaani pienen pussillisen puristettua mäskiä. Aion voidella itseni sillä saunassa.

Saamme prosenttiluokitukseksi 20 ja olemme iloisesti yllättyneitä, vaikka vihreän öljyn isäntä päihittikin meidät ja sai 28. Kymmenen kiloa keltaista kultaa sisältävä kanisteri mukanamme suunnistamme vatsat kurnien kohti lähimpää swarmakioskia ja tiriseviä kebablihoja.

12/02/2010

Samarialainen nainen kaivolla

Kävin tyttäreni Camillan kanssa Nabluksessa, Samariassa. Kaupungissa on paitsi saippuateollisuutta ja knäfen (leivonnainen) valmistusta, myös samarialainen yhteisö. Samarialaiset uskovat, että on yksi Jumala, Israelin Jumala ja yksi profeetta, Mooses. Toisin kuin juutalaiset, he tunnustavat Tooraan kuuluviksi ainoastaan viisi Mooseksen kirjaa, eikä muita Vanhan Testamentin kirjoja. Messias on Mooseksen kaltainen profeetta, joka tulee viimeisenä päivänä tuomitsemaan ihmiset Garissimin pyhällä vuorella.

Samarialaiset katsovat polveutuvansa Leevin pappisheimosta sekä Manassen ja Efraimin heimoista. Jeesuksen aikaan samarialaisia oli vielä paljon, ja he puhuivat arameaa. Nykyisin he puhuvat arabiaa tai hepreaa ja heitä on vajaat 700. He asuvat Länsirannan alueella Nabluksessa, sekä Tel Avivin lähellä Holonissa.

Johanneksen evankeliumissa juutalainen Jeesus pyytää kaivolle tulleelta samarialaiselta naiselta vettä, vaikka rabbien mielestä samarialaiset olivat saastaisia, assyyrialaisia pakanoita, jotka olivat omaksuneet oman uskontonsa juutalaisuuden vaikutuksesta. Veden juominen samarialaisen astiasta saastuttaisi kenet tahansa juutalaisen. Samarialainen nainen kaivolla sen sijaan uskoi Jeesuksen olevan luvattu Messias.

Samarialaiset eivät usko juutalaisen temppelin koskaan sijainneen Jerusalemissa. Aadam luotiin pyhän Garissim -vuoren tomusta, ja Aabraham aikoi uhrata poikansa Iisakin siellä. Nablusin samarialaiset asuvat tuon vuoren rinteillä. Uskonto kielsi pitkään heitä avioitumasta muiden kuin samarialaisten kanssa, mutta sisäsiittoisuuden vuoksi he olivat kuolla lähes sukupuuttoon.

Monet ovat sittemmin kääntyneet islamiin tai kristinuskoon. Perinnöllisiä sairauksia on myös paljon. Nykyisin samarialainen mies voi mennä naimisiin juutalaisnaisen kanssa, mutta tämän täytyy kääntyä samarialaiseen uskoon.

Jaakobin kaivolla Nabluksessa, mistä samarialainen nainen antoi vettä Jeesukselle juotavaksi, on nykyisin ortodoksikirkko. Minäkin ostin kaivolta kaksi savipulloa ”ihmeitä tekevää” vettä. Tunkkaisesta hajusta päätellen vesi on ollut pulloissa jonkin aikaa, vaikutusta en ole vielä kokeillut, mutta pullot ovat kauniita.

Sanovat vedellä olevan myös hedelmällisyyttä lisäävä vaikutus. Taidan säästää ne jälkipolvilleni ...

28/01/2010

Kaksi kohtaamista

Sapatti-iltana eli perjantaina ovikello soi. Roy avaa. Yläkerran naapuri seisoo pimeässä käytävässä ja pyytelee anteeksi, mutta hänen asunnostaan on mennyt automaattisulake ylikuormituksen vuoksi. Koska on sapatti, hän ei voi sitä juutalaisena napata takaisin päälle. Ei ole lupa "tehdä tulta" pätee myös sähkölaitteiden vekslaamiseen, valojen operointiin ja kännykän käyttöön. Valot ja telkkari kannattaa jättää päälle etukäteen, jos aikoo niitä sapattina käyttää. Sapattikynttilät sytytetään juutalaisessa perheessä jo ennen sapatin alkua, ja monet turvautuvat hämäräkytkinlamppuihin. Roy lähtee hätiin, ja yläkerran naapurin pimeä sapatti loppuu siihen.

Naapuritalon juutalainen rouva soittaa ovikelloa. Uskonnollinen juhla on ovella. Asia koskee hänen äitiään, joka on tulossa vierailulle Sveitsistä. Ongelma on selkeä: perhe asuu talon ylimmässä kerroksessa ja sapattina he eivät voi operoida hissiä. Äiti liikkuu rullatuolilla. Voisiko joku meistä käydä parin päivän ajan painamassa hissin nappulaa, kun äiti kulkee synagogaan ja takaisin. He työntävät mamman tuolin hissiin, mutta napin painaminen on ongelma.

Sovittuina päivinä päivystämme kotona korva tarkkana. Naapuri koputtaa oveen, ja eriuskoisena käymme operoimassa hissin. Hotelleissa ja joissakin taloissa on sapattihissi. Se kulkee automaattisesti pysähtyen joka kerroksessa, jolloin hissinappuloihin ei tarvitse koskea. Naapuri täyttää juutalaisen lain ja pyrkii viettämään rikkeetöntä sapattia.

Messias tulee täydellisesti vietetyn sapatin jälkeen - joidenkin rabbien mielestä kahden täydellisen sapatin jälkeen. He odottavat.

Uskonnollisia juutalaisnaisia itkumuurilla.

28/05/2009

Lakkiaisjuhlaa

Länsirannan luterilaisten koulujen lakkiaisjuhlat alkavat olla ohi. Kummiohjelmasta valmistui tänä vuonna 14 uutta ylioppilasta, ja kaiken kaikkiaan luterilaisiista kouluista reilut sata ylioppilasta. Kirkkojen ylläpitämät koulut ovat valtion kouluja tasokkaampia opinahjoja. Lähes puolet koulujen oppilaista on muslimeja.

Luterilaisten koulujen ylioppilasjuhlissa nuoret noudattavat päättöpuheissaan enemmän tai vähemmän samaa, harjoiteltua kaavaa. He kiittelevät opettajia, koulua ja luokkakavereita. He ylistävät koulua toisena kotinaan, ja vakuuttavat olevan vaikea lähteä sieltä. He kiittävät vanhempiaan, joiden kannustus vuosien aikana on kantanut heidät tähän päivään. Kauniita sanoja kaikki, toivottavasti ne tulevat sydämestä ja he ovat todellakin kokeneet kaiken tuon. Koulutoimen johtajan puhe oli aivan liian pitkä, mutta aihe oli tärkeä; nuorten tulisi valita opiskelualansa oman mieltymyksensä mukaan, eikä vanhempien mieltymyksen mukaan.

Perinteisesti palestiinalaiskulttuurissa arvostetaan ns. vanhoja ammatteja, kuten lääkäreitä, pappeja ja tuomareita. On kuitenkin turha opiskella sellaista, mistä ei ole kiinnostunut, tai jos ei alalla ole tulevaisuudessa töitä. Kaikista ei myöskään ole akateemiselle uralle, ja "tavallisen" työn koulutettuja tekijöitäkin tarvitaan. Puheen tarkoitus olikin ehkä sivistää paikalle kokoontunuttta yleisöä - vanhempia ja sukulaisia - jotka painostavat lapsiaan perinteisille akateemisille aloille saadakseen itse kehua lastensa olevan tuomareita ja lääkäreitä. Näin kai Suomessakin on aikanaan ollut. Ehkä kytemään jäi kuitenkin ajatus siitä, että ns. uudetkin ammatit, kuten arkkitehti, markkinointipäällikkö, muusikko, atk-insinööri voivat olla arvostettuja.

Monet valmistuneita ylioppilaista lähtevät opiskelemaan ulkomaille. Toiveena on, että he palaavat takaisin koulutuksen saatuaan. Että he olisivat se sukupolvi, jotka rakentavat maan. Eivät vain puhu rauhasta vaan myös tekevät jotakin sen eteen. Puheita tässä maanosassa riittää. Teot ovat asia erikseen.