Vihreää ja keltaista kultaa oliiveista

Pyhällä maalla kerätään oliiveja. Oliivipuristamot ovat avanneet ovensa parin kuukauden sesongin ajaksi, ja minäkin kurvaan vanhalla Nissanilla kohti Beit jalan öljynpuristamoa. Oliivit autossani ovat peräisin Jerusalemin työkeskuksen kolmesta puusta ja öljypuristamokeikka on iskenyt minulle jo toisen kerran.
Oliivimme on nyt punnittu - niitä oli juuttisäkissä 55 kiloa. Istumme Lailan - paikallisen työtoverini - kanssa likaisella puupenkillä oven pielessä vahtien tarkasti vuoroamme. Kaksi tuntia on jo kulunut, mutta ennen meitä saapunut isäntä on hilannut paikalle 450 kiloa oliiveja. Oliivipuristimia on vain yksi, joten ihan heti ei ole meidän vuoromme .... pureskelememme odotellessamme kynsiämme, kun muutakaan evästä emme älynneet ottaa mukaan.

Thaimaalaiset kristityt ja muutamat muut vapaaehtoiset keräsivät oliivit Jerusalemin työkeskuksen neljästä oliivipuusta. Vihreät oliivit makasivat Lähetysseuran kirjaston lattialla hapettumassa pari päivää, ja nyt niiden kohtalona on tulla puristetuksi öljyksi ja valua kanisteriin keittiön nurkkaan.

Lantakasaa muistuttavan vanhan oliivimäskin päällä istuu muutama pikkupoika leikkien rasvaisilla siivilöillä kuin hiekkalaatikossa. Kauluspaitaan pukeutuneen päällysmiehen lisäksi töissä on kaksi miestä ja kaksi teini-ikäistä poikaa.

Yksi teineistä putsaa ulkona olevan mäskikasan päällä kuitumattoja uudelleen käytettäväksi, ja samaisen kasan takana öljynpuristajat käyvät vuorotellen rukoilemassa rukousmatolle polvistuen. Mietin mitä pesuainetta miesten vaimot mahtavat käyttää pyykinpesussa, sillä öljyisiä vaatteita mitä todennäköisemmin riittää.

Yksi miehistä on pukeutunut verkkareihin, mutta muut ovat farkuissa ja normaaleissa vatteissa. Välillä he näppäilevät kännyköitään rasvaisilla näpeillään, kenelläkään ei ole hanskoja tai esiliinoja. Kumisaappaita ei käytössä myöskään näy, vaan kaikilla näkyy olevan joko lenkkarit tai pikkukengät. Oliiveja puristamoon tuovat isännät ovat kaikki pukeutuneita suoriin housuihin ja kauluspaitoihin, jotka näyttävät likaantuvan tuntien kuluessa. Huomaan tekeväni taas pesuainevalintoja - onko Persil vai Ariel -pesupulveri parempi rasvatahrojen poistamiseen.

Valkoiseen muslimikaapuun pukeutunut vanha mies punavalkoisessa päähuivissaan on kuin tuulahdus Lähi-idän öljylähteiltä. Hän luotsaa sisään neljä lastenlastaan, joista osa on pukeutunut minihameisiin. Mustakivistä rukousnauhaa näpläillen isoisä selittää öljynpuristusprosessia, vaikka nyt onkin kyse keltaisesta eikä mustasta kullasta. Lapset juoksevat valtoimenaan ylös ja alas parven rappuja. Tunnen sukupolvien ja traditioiden virran kulkevan ohitseni. On hienoa olla osa sitä!

Oliivipuristamo on parinkymmenen neliön huone, jonka takaosassa on avoparvi. Sinne johtavat huteran näköiset rappuset. Pikkupoika on tulla alas niitä pää edellä, mutta Laila pelastaa tilanteen. Ohikulkevia lapsia ja uteliaita ohikulkijoita käväisee huoneessa vähän väliä. Joku tuo muutaman turistinkin sisään, ja he nappaavat nopeasti muutaman kuvan. Kenenkään paita ei ainakaan tällä kertaa jää koneiden pyörivien remmien väliin, vaikka mitään suojasysteemejä ei ole. Lisää oliiveja kannetaan parvelle jonoon. Kukaan ei halua poistua paikalta peläten menettävänsä vuoronsa. Jokainen haluaa myös varmistaa, että oliiveista otetaan irti kaikki mahdollinen ja että saatu öljy päätyy oikeaan kanisteriin.

Parvella on siilo, johon oliivit kaadetaan ja sinne meidänkin oliivimme lopulta päätyvät. Ne valuvat alas sammioon ja murskaantuvat kahden kivivalssin välissä vihreäksi mäskiksi. Mäski vuorostaan valuu kiviseen laariin, kun metallinen luukku avataan. Koulunsa ehkä nipin napin päättänyt poika kauhoo laarista kivisekotteista mäskiä muovisella astialla, ja se vuorostaan päätyy pyöreiden kaislamattojen taskumaisiin sisuksiin. Nämä matot pinotaan päällekkäin prässiin. Pinottu mattokasa näyttää jättimäiseltä, ruskealta kebablihamöykyltä, josta rasva tirisee ulos grillissä. Mattokasaa puristettaessa öljy ja mehu irtoavat rikotuista oliiveista, ja neste alkaa valua matoista kebabrasvan tavoin. Lämpötila ei saa nousta yli 30 asteen, sillä tämä on kylmäpuristettua öljyä.

Laila kiertelee haukkana sammion ja laarin vaiheilla vahtien, että kaikki meidän mäskimme uppoaa mattojen väliin. Seuraavan isännän oliivilasti on nimittäin jo murskattuna sammiossa ja odottaa vuoroaan luukun takana. Öljyn ja oliiveista irronneen mehun sekoitus valuu samaan aikaan muoviämpäreihin, joista verkkarihousuinen poika sen kantaa manuaalisesti siivilän kautta öljyseparaattoriin. Jotkut vievät nesteen kotiin sellaisenaan. Sen annetaan seistä kanistereissa antaen öljyn ja mehun erottua itsekseen.

Prosessin viimeisessä vaiheessa separaattori erottaa mehun ja öljyn toistaan ja lopulta kanistereihin valuu paksuudeltaan ja väriltään vaihteleva öljy. Tunnemme itsemme öljypohatoiksi ja hymyilemme Lailan kanssa toisillemme helpottuneina. On kulunut neljä tuntia ja vatsamme kurnivat nälästä. Oliiviöljyn sanotaan alentavan kolesterolia ja sisältävän antioksidantteja. Raamatun öljy on Jumalan hengen vertauskuva, mutta vatsamme kaipaavat tällä erää jotakin konkreettisempaa.

Jokainen pistää sormensa valmiiseen öljyyn ja maistelee tietäväisenä vertaillakseen laatuja. Viinilasien sijaan sormemme uivat muovisissa kertakäyttömukeissa, jotka eivät sovi lainkaan näiden vanhojen perinteiden ja metodien keskelle. Kenen oliiveista saadaan eniten öljyä tänä vuonna? Eräs arabimies laskee keltaisiin kanistereihinsa vihertävää ja kitkerää öljyä. Maistamme, se on hyvälaatuista, luultavasti juuri kypsyneiden tai väriään vaihtaneiden oliivien öljyä. Se polttaa kurkkutorvessa aivan kuin siinä olisi chiliä. Meidän öljymme on paksua, kellertävää ja sitruunamaista. Pyörittelen öljyisiä sormiani otsallani - öljyllähän kuninkaatkin voideltiin. Pyydän mukaani pienen pussillisen puristettua mäskiä. Aion voidella itseni sillä saunassa.

Saamme prosenttiluokitukseksi 20 ja olemme iloisesti yllättyneitä, vaikka vihreän öljyn isäntä päihittikin meidät ja sai 28. Kymmenen kiloa keltaista kultaa sisältävä kanisteri mukanamme suunnistamme vatsat kurnien kohti lähimpää swarmakioskia ja tiriseviä kebablihoja.

Samarialainen nainen kaivolla

Kävin tyttäreni Camillan kanssa Nabluksessa, Samariassa. Kaupungissa on paitsi saippuateollisuutta ja knäfen (leivonnainen) valmistusta, myös samarialainen yhteisö. Samarialaiset uskovat, että on yksi Jumala, Israelin Jumala ja yksi profeetta, Mooses. Toisin kuin juutalaiset, he tunnustavat Tooraan kuuluviksi ainoastaan viisi Mooseksen kirjaa, eikä muita Vanhan Testamentin kirjoja. Messias on Mooseksen kaltainen profeetta, joka tulee viimeisenä päivänä tuomitsemaan ihmiset Garissimin pyhällä vuorella.

Samarialaiset katsovat polveutuvansa Leevin pappisheimosta sekä Manassen ja Efraimin heimoista. Jeesuksen aikaan samarialaisia oli vielä paljon, ja he puhuivat arameaa. Nykyisin he puhuvat arabiaa tai hepreaa ja heitä on vajaat 700. He asuvat Länsirannan alueella Nabluksessa, sekä Tel Avivin lähellä Holonissa.

Johanneksen evankeliumissa juutalainen Jeesus pyytää kaivolle tulleelta samarialaiselta naiselta vettä, vaikka rabbien mielestä samarialaiset olivat saastaisia, assyyrialaisia pakanoita, jotka olivat omaksuneet oman uskontonsa juutalaisuuden vaikutuksesta. Veden juominen samarialaisen astiasta saastuttaisi kenet tahansa juutalaisen. Samarialainen nainen kaivolla sen sijaan uskoi Jeesuksen olevan luvattu Messias.

Samarialaiset eivät usko juutalaisen temppelin koskaan sijainneen Jerusalemissa. Aadam luotiin pyhän Garissim -vuoren tomusta, ja Aabraham aikoi uhrata poikansa Iisakin siellä. Nablusin samarialaiset asuvat tuon vuoren rinteillä. Uskonto kielsi pitkään heitä avioitumasta muiden kuin samarialaisten kanssa, mutta sisäsiittoisuuden vuoksi he olivat kuolla lähes sukupuuttoon.

Monet ovat sittemmin kääntyneet islamiin tai kristinuskoon. Perinnöllisiä sairauksia on myös paljon. Nykyisin samarialainen mies voi mennä naimisiin juutalaisnaisen kanssa, mutta tämän täytyy kääntyä samarialaiseen uskoon.

Jaakobin kaivolla Nabluksessa, mistä samarialainen nainen antoi vettä Jeesukselle juotavaksi, on nykyisin ortodoksikirkko. Minäkin ostin kaivolta kaksi savipulloa ”ihmeitä tekevää” vettä. Tunkkaisesta hajusta päätellen vesi on ollut pulloissa jonkin aikaa, vaikutusta en ole vielä kokeillut, mutta pullot ovat kauniita.

Sanovat vedellä olevan myös hedelmällisyyttä lisäävä vaikutus. Taidan säästää ne jälkipolvilleni ...

Kaksi kohtaamista

Sapatti-iltana eli perjantaina ovikello soi. Roy avaa. Yläkerran naapuri seisoo pimeässä käytävässä ja pyytelee anteeksi, mutta hänen asunnostaan on mennyt automaattisulake ylikuormituksen vuoksi. Koska on sapatti, hän ei voi sitä juutalaisena napata takaisin päälle. Ei ole lupa "tehdä tulta" pätee myös sähkölaitteiden vekslaamiseen, valojen operointiin ja kännykän käyttöön. Valot ja telkkari kannattaa jättää päälle etukäteen, jos aikoo niitä sapattina käyttää. Sapattikynttilät sytytetään juutalaisessa perheessä jo ennen sapatin alkua, ja monet turvautuvat hämäräkytkinlamppuihin. Roy lähtee hätiin, ja yläkerran naapurin pimeä sapatti loppuu siihen.

Naapuritalon juutalainen rouva soittaa ovikelloa. Uskonnollinen juhla on ovella. Asia koskee hänen äitiään, joka on tulossa vierailulle Sveitsistä. Ongelma on selkeä: perhe asuu talon ylimmässä kerroksessa ja sapattina he eivät voi operoida hissiä. Äiti liikkuu rullatuolilla. Voisiko joku meistä käydä parin päivän ajan painamassa hissin nappulaa, kun äiti kulkee synagogaan ja takaisin. He työntävät mamman tuolin hissiin, mutta napin painaminen on ongelma.

Sovittuina päivinä päivystämme kotona korva tarkkana. Naapuri koputtaa oveen, ja eriuskoisena käymme operoimassa hissin. Hotelleissa ja joissakin taloissa on sapattihissi. Se kulkee automaattisesti pysähtyen joka kerroksessa, jolloin hissinappuloihin ei tarvitse koskea. Naapuri täyttää juutalaisen lain ja pyrkii viettämään rikkeetöntä sapattia.

Messias tulee täydellisesti vietetyn sapatin jälkeen - joidenkin rabbien mielestä kahden täydellisen sapatin jälkeen. He odottavat.

Uskonnollisia juutalaisnaisia itkumuurilla.

Lakkiaisjuhlaa

Länsirannan luterilaisten koulujen lakkiaisjuhlat alkavat olla ohi. Kummiohjelmasta valmistui tänä vuonna 14 uutta ylioppilasta, ja kaiken kaikkiaan luterilaisiista kouluista reilut sata ylioppilasta. Kirkkojen ylläpitämät koulut ovat valtion kouluja tasokkaampia opinahjoja. Lähes puolet koulujen oppilaista on muslimeja.

Luterilaisten koulujen ylioppilasjuhlissa nuoret noudattavat päättöpuheissaan enemmän tai vähemmän samaa, harjoiteltua kaavaa. He kiittelevät opettajia, koulua ja luokkakavereita. He ylistävät koulua toisena kotinaan, ja vakuuttavat olevan vaikea lähteä sieltä. He kiittävät vanhempiaan, joiden kannustus vuosien aikana on kantanut heidät tähän päivään. Kauniita sanoja kaikki, toivottavasti ne tulevat sydämestä ja he ovat todellakin kokeneet kaiken tuon. Koulutoimen johtajan puhe oli aivan liian pitkä, mutta aihe oli tärkeä; nuorten tulisi valita opiskelualansa oman mieltymyksensä mukaan, eikä vanhempien mieltymyksen mukaan.

Perinteisesti palestiinalaiskulttuurissa arvostetaan ns. vanhoja ammatteja, kuten lääkäreitä, pappeja ja tuomareita. On kuitenkin turha opiskella sellaista, mistä ei ole kiinnostunut, tai jos ei alalla ole tulevaisuudessa töitä. Kaikista ei myöskään ole akateemiselle uralle, ja "tavallisen" työn koulutettuja tekijöitäkin tarvitaan. Puheen tarkoitus olikin ehkä sivistää paikalle kokoontunuttta yleisöä - vanhempia ja sukulaisia - jotka painostavat lapsiaan perinteisille akateemisille aloille saadakseen itse kehua lastensa olevan tuomareita ja lääkäreitä. Näin kai Suomessakin on aikanaan ollut. Ehkä kytemään jäi kuitenkin ajatus siitä, että ns. uudetkin ammatit, kuten arkkitehti, markkinointipäällikkö, muusikko, atk-insinööri voivat olla arvostettuja.

Monet valmistuneita ylioppilaista lähtevät opiskelemaan ulkomaille. Toiveena on, että he palaavat takaisin koulutuksen saatuaan. Että he olisivat se sukupolvi, jotka rakentavat maan. Eivät vain puhu rauhasta vaan myös tekevät jotakin sen eteen. Puheita tässä maanosassa riittää. Teot ovat asia erikseen.

Munavaras kävi kylässä!

Pääsiäisen aikaan olimme viikon matkoilla. Palattuamme huomasin, että ikkunalaudalle oli ilmestynyt linnun pesä ja siinä komeili kaksi valkoista munaa. Kiirehdin ottamaan kuvan sekä linnusta että munista, ja lintubongariystävämme tiesivät kertoa, että kyseessä oli ilmeisestikin uuttukyyhky tai palmukyyhky. Valitettavasti lintu kyyhötti pesässään aina siten, että en oikein saanut otettua kunnon rintakuvaa ja ikkuna välissämmekin tuppasi olemaan aika likainen.

Lintu oli oikeastaan aika kesy, ja varovainen puuhasteluni kukkaruukkujen parissa ei hätistänyt sitä tiehensä. Netistä luin, että sekä uros että naaraskyyhky osallistuvat hautomiseen ja ruokintaan, mutta minun mielestäni tässä pesässä istui yksinhuoltaja, jonka lähtiessä burgerille kulman taa pesä jäi tyhjilleen. Kerran ehätin jo hätiin munavahtina, kun varis lennähti ikkunalaudalle pesän ollessa tyhjillään. Minut on laitettu paljon vartijaksi.

Odottelin munia kuoriutuvaksi, mutta toisin kävi. Aamulla lintu istui vielä hautomassa, mutta tuntia myöhemmin ulos kurkatessani pesä oli tyhjä ja munat tipotiessään. Varis varmaankin kävi haukkaamassa munat aamupalaksi.

Muutamaa tuntia myöhemmin näin kyyhkysen takaisin ikkunalaudalle. Se oli etsivän näköinen ja kurkisteli sisään ikkunastakin. Onneksi en kuitenkaan ollut munankeittopuuhissa, ettei se ei kuvitellut minun kokanneen munia aamiaiseksi! Minkäs teet kun munat sulivat jo variksen vatsassa.

Vähän myöhemmin kyyhky taas palasi ja asettui pesään hautomaan kuten ennenkin. Ajattelin jo, että se kenties munii uudet munat, mutta puolisen tuntia myöhemmin se jätti pesän tyhjilleen. Taisi lähteä etsimään uusia pesäpaikkoja.

Koiran arkea Jerusalemissa

Täällä Jerusalemissa ei koiran ulkoiluttaminen ole läheskään niin tavallista kuin Tel Avivissa. Siellä isot rotukoirat kulkevat ryhdikkäinä ja ylpeinä rantabulevardeilla happihyppelyllä. Koirien omistajatkin yleensä lenkkeilevät jossakin lähimaastossa hihna kädessään. Jerusalemissa koiran ulkoiluttaminen tapahtuu näin:

Naapurin ovi käy aamuvarhaisella. Herään viimeistään siihen, kun naapurin pyylevä rouva huutaa asuntonsa ovelta käytävään papi-papiii-boi-boiii. Tiedän, että rouvan koira on lähtenyt aamukävelylle palaamatta kotiin. Koira on oppinut, että tätä kotiintulokutsua ei tarvitse noudattaa, sillä noin puolen tunnin kuluttua kuuluu taas oven läiskettä ja rouvan nuhruinen poikaystävä huutelee vihellyksen siivittämänä ovella papi-papi-boi-boiii...

Koiran nimi on siis Puppy. Pentuiän hän on kuitenkin jo ohittanut, sillä olen nähnyt samaisen valkoisen karvapallon lyllertävän rappuja jo kolmatta vuotta. Koirat tuppaavat muistuttamaan omistajiaan. Varsinkin sapattiaamuisin herään yleensä siihen, kun koiran kroonisesti väsähtäneen näköinen isäntä laahautuu ulos ja huutelee makuuhuoneeni ikkunan alla papi-papi-boiiii-boiiii (tule-tule). Viime sunnuntaina suunnittelin pudottavani kukkaruukun ikkunani alla mekastavan naapurini päähän, kun meteli ei tuntunut lakkaavan lainkaan ... se olisi voinut olla isku suoraan tajuntaan, herättäen hänet kroonisesta väsymyksestään ...

Olen kuitenkin tuttavaani onnekkaampi, sillä asun toisessa kerroksessa ja talon ulko-ovi on yleensä auki. Joskus tuuli lämäyttää sen kiinni, ja silloin Papi ulkoilee käytävässä. Kotiin tullessa kannattaa olla tarkkana, sillä lattialaatat ja papin jätökset ovat suunnilleen samaa värisävyä, joten näköhavainto vaarasta tulee usein liian myöhään. Tuttavani sen sijaan asuu 17. kerroksessa. Hänen talonsa käytävässä on kokolattiamatto ja sieltä pitää kulkea alas hissillä. Hänen naapurinsa koira ei osaa käyttää hissiä, joten koira ulkoilee vain 17. kerroksen käytävässä. Selvä markkinarako koirakouluille opettaa koirat kuivakäymälän käyttäjiksi. Taloyhtiön kuukausimaksu tosin saattaa nousta, jos koirien kuivakäymälät asennetaan kaikkien talojen käytäviin koiranomistajien varalta.

Kesä mennyt on...

Tajutonta, edellinen bloggaukseni on näköjään helmikuulta ... olen kyllä kirjoitellut kaikenlaista, mutta jostain syystä ei ole tullut laitettua mitään niistä tänne ... julkinen anteeksipyyntöni siis.

Oli mukava käydä kesällä Suomessa, vaikka kesän ilmat eivät olleetkaan minun makuuni. Sadetta ja syksyisen viileää jo heinäkuussa. Heinäkuussa oli tosin yksi loistava viikonloppu sekä sään, paikan että sisällön osalta. Olimme Royn kanssa Posion Lapiosalmella 70° North, One Christ –tapahtumassa. Se oli kristillinen motoristikokoontuminen, josta on tarkoitus tulla vuosittainen tapahtuma. Koolla oltiin nyt ensimmäistä kertaa 70:llä leveyspiirillä. Virallista poronkasvatusaluetta siis. Meitä oli kaikkiaan reilut kaksikymmentä - pyöriäkin toistakymmentä kappaletta. Osallistujat tulivat Gospel Riders ja Preachers -kerhoista. Kirkollisesti edustettuina olivat helluntailaiset, luterilaiset, metodistit ... – yhteiskristillinen tapahtuma siis. Sellaisesta meikä pitää, en jaksa ”vain meidän kirkossa pelastuu” –meininkiä missään muodossa.

Miehet kilpailivat ”leikkimielisissä” kilpailuissa. Tiedättehän äijät, aina hampaat irvessä ja tosissaan joka asiassa – paitsi siivouksessa ja kotitöissä ... Yksi nainenkin oli mukana kisassa ja pärjäsi hyvin miesten joukossa. Viikonloppuun kuului myös patikointia läheiseen kanjoniin sekä yhteinen ajoretki Posion keskustaan. Raavaat äijät nahkatakeissaan vaniljajäätelötötteröt kourassa, parta tahmeana ja suupielet valuvina kuin kolmevuotiaat. Makkaranpaisto ja saunominen tietysti kuuluivat suomalaiseen kesäkokoontumiseen. Iltanuotiolla motoristit päivittelivät Turun sinapin myymistä ruotsalaisille. Piilotin vaivihkaa turunsinappipötköni, isänmaallisemmat olivat näköjään ostaneet Auraa ...

Uimapuolella kunnostauduin: uskaltauduin uimaan useamman kerran, vaikka vesi olikin kuulemma vain 16 asteista. Sentään kunnon suomalainen, vaikka sinappivalintani menikin pieleen. Sen voi ehkä laittaa ulkosuomalaisen tietämättömyyteni piikkiin - viisitoista vuotta ulkomailla, täytynee alkaa seurata tarkemmin Kauppalehden sivuja. Miesten saunamökki pysyi kuin pysyikin liikkumatta perustuksillaan, vaikka lauteilla varmaan ajettiin puheiden muodossa tuhansia kilometrejä. Muistan vieläkin Lähetyslentäjien kesäleirin joskus 90-luvulla. Kihlströmin Kille totesi siellä, että ”äijillä oli lauteilla niin kovat lentojutut, että saunakin lensi monta metriä.”

Roy räppäilee Hondallaan vielä Suomessa. Minä lasten kanssa olen nauttinut jo kolmatta viikkoa lämmöstä. Jerusalemissa oli tänäänkin 32C ja vihreä on muuttunut ruskeaksi.

Maan vesitilanne jatkuu huonona; pohjaveden pinta laskee, Kuollut meri jatkaa kuolemistaan ja Genetsaretin järvessä on pinta niin alhaalla, että kohta jäävät Negevin tomaatit keinokastelematta. Säännöstelyä ei kuitenkaan ole täällä vielä ollut, mutta palestiinalaishallinnon alueillahan se on arkipäivää.

Suomessa kannattaisi ehkä alkaa jo opiskella banaanien kasvatusta ja rakennella kasvihuoneita viinirypäleille. Suomen Lapissa kasvatellaan kohta maissia ja vehnää ja Uudellamaalla appelsiineja.