Yllätys lentokoneessa

Selailin tuossa taannoin lentokoneessa tax-free katalogia ja yllätyksekseni huomasin, että lehden koruvalikoimassa oli myytävänä hopeisia tai hopeoituja ristejä. Sen verran ihmeellinen asia Euroopan uskontovastaisessa ilmapiirissä, että siitä piti oikein kuva ottaa.

Vielä ei ole ristien myyntiä kielletty julkisilla paikoilla ja Cyprus Airways myy niitä rohkeasti koneen verovapaissakin. Etelä-Euroopassa ja eteläisellä pallonpuoliskolla uskonnolla on vielä paikkansa yhteiskunnassa, ja puheet siitä, että Jumalaa ei ole olemassa saavat aikaan lähinnä säälitteleviä katseita.

Pisteet lentoyhtiölle, joka muuten kamppailee konkurssin partaalla. Palvelu on aina hyvää, joten suosittelen yhtiötä kyllä muutenkin.

Elintasoa kurkkujen viljelyllä / Cucumber Farming Brings Better Life

S on kotoisin Thaimaan Udonthanin maakunnasta. Hän tuli maataloustöihin Israeliin lähes kaksi vuotta sitten ja työskenteli ensin eräällä Tel Avivin maatilalla, moshavilla. Työnantaja ei kuitenkaan maksanut palkkoja oikeudenmukaisesti ja moshavin vierastyöläiset järjestivät protestin. Neljä heistä erotettiin muiden lietsomisesta mellakointiin ja 26- vuotias S oli yksi heistä. Nyt hän odottaa uutta työpaikkaa sekä maksamattomia palkkoja työnantajaltaan. Ihmisoikeusasioihin erikoistunut israelilainen lakitoimisto auttaa häntä.

Vierastyöläiset voivat saada viisumin Israeliin viideksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi. Thailaiset, vietnamilaiset ja nepalit työskentelevät maataloudessa. Filippiinot taas kotiavustajina ja kiinalaiset rakennustyömailla. Odotteluajasta S ei saa tuloja ja aika kuluu hukkaan. Kuten monet muutkin, S on lainannut Thaimaassa rahaa matkaansa varten, ja lisäksi hänen pitää palkastaan maksaa työpaikan välittäjien palkkiot. Tilapäisen majapaikkansa takapihalle S on tehnyt pienen kasvimaan.

Moshavilla S työskenteli kurkkujen parissa. Hän kertoo, että vain kasveja myrkyttävät työntekijät saavat hengityssuojat ja hanskat. Jos muut haluavat pitää niitä, heidän täytyy hankkia ne itse. Thailaisten lisäksi S moshavilla työskenteli 5-10 nepalilaista sekä noin 30 vietnamilaista. S kertoo työpäivien olevan 8 tunnin mittaisia 7 päivänä viikossa. Vapaapäiviä ei ole. Kysyn miten hän asui moshavilla, ja S hakee minulle muutaman kuvan.



S on käynyt Thaimaassa ammattikoulun ja on autonasentaja. Hän oli Thaimaassa töissä Toyotan tehtaalla kaksi vuotta, mutta hänellä ei ole säästöjä. Saadakseen vaimon S sanoo tarvitsevansa auton ja talon - mammona se on mikä mällää naisasioissakin - ja siksi hän on tullut Israeliin töihin. Elintasokilpailu Thaimaassa ja koko eteläisessä Aasiassa on kovaa. S kertoo, että kaikki hänen kotipaikkansa lähellä haluavat ulkomaille töihin. Vanhemmat pyrkivät epätoivoisesti lähettämään lapsensa ulkomaille opiskelemaan. Joskus isä lähettää äidin lasten kanssa ja jää itse töihin kotimaahan. Pitkien erojen seurauksena perheet hajoavat.

Kotiin palaavat thailaiset kertovat lähteville kokemuksistaan vierastyöläisenä olosta; hyväksikäytöstä, maksamatta jääneistä palkoista, vaatimattomista asuinoloista, pidätyksistä, ihmiskaupasta ja muista vaaroista, joita vierastyöläiseksi lähteminen sisältää, mutta harva kotimaassa uskoo heitä. Raha houkuttelee ja he ajattelevat, että kotiin palaavien tarkoituksena on pitää ulkomaan tulot omana yksinoikeutenaan ja estää muita lähtemästä. Moni myös tyytyy kohtaloonsa, eikä edes vaadi korvauksia ylitöistä ja menetetyistä vapaapäivistä, koska palkka ulkomailla halpatyövoimana on kuitenkin parempi kuin kotimaassa.

Israelissa ollessaan S on alkanut käydä jumalanpalveluksissa. Hän kertoo nähneensä unessa valkoisiin pukeutuneen hahmon.

------------------

S comes from Udonthani province in North Eastern Thailand. He came to Israel almost two years ago and along with many other foreign workers, S got a job at one of the moshavs (commercial farms) near Tel Aviv. All went well until the employees started to complain about their salaries being below the minimum wage and organized a demonstration. Four of the foreign workers were sacked for agitating the others for the up-rise. S was among them.

Now 26 years old S is waiting for his case to proceed in court and to claim his unpaid salaries from his ex-employer. One of the Israeli NGOs specialized in human rights cases, has helped S to sue his former employer. The case of S is only one of the many similar ones. S is also hoping to find another employment, since the time is running fast and he has no income. The foreign workers in Israel can have their visa issued once for the period of 5 years and 3 months. During that time they'll try to work and earn as much as possible. Like many others, S has taken a loan to pay for his ticket to Israel. In addition to that, he had to pay for the agents to organize him a visa and the job. The rest of the money he'd like to save to build himself a new life with when back in Thailand.

S has found a temporary shelter while waiting for his case to proceed, and with some other Thai workers in a similar position to him, they've planted a small vegetable garden to supplement for their living.

The moshav S used to work at specializes in cucumbers. S tells that only those workers spraying the cucumbers with pesticides are given protective masks and gloves. Should the others wish to use them, they'd need to purchase them at their own cost. Along with S there were Nepalese and Vietnamese workers. They all work 8 hours per day for seven days a week; there' s no such a thing as a day off. I asked S how they lived at the moshav, and he went to get me some photos of his shared bunk bed room with the rusty sink.

S is a trained car mechanic having finished a vocational training school in Thailand. He had a job in Thailand and was living with his sister and parents, but he has no savings. The rat race is fierce in Thailand and the rest of the Southern Asia. To marry, he says, he'd need to have a house and a car. That's the reason why he came to Israel; in search for a well paid job to save money.

Like in many other places, in Thailand also money and the material goods are the main focus in people's life. S tells me the returning Thai workers will try to give feedback about the problems and dangers the other out-going workers might encounter while overseas; confiscated passports, police arrests, unpaid overtime, poor living conditions, mental and physical abuse, broken marriages, home sickness ... but nobody listens, nobody will believe. Those hoping to get jobs overseas only think the returning ones don't want to share their success with the others. So the show goes on.

Eipäs vetelehditä käytävillä

Tulipas taas hyvä mieli pienestä. Vanhoja papereita selaillessani löysin keltaisen ja ruttuisen todistuksen Nairobin poliisilaitokselta. Tarkasti ottaen se on Kenian poliisin rikostutkimuksen osastolta. Siinä todetaan, että paperin mukana seuraavien sormenjälkinäytteiden mukaan Sirpa Rissasella ei ole kriminaalimerkintöjä maan rikosrekisterissä.

Sormenjälkinäytteitä onkin kaksi arkillista - kahdessa rivissä ne seistä tököttävät kuin hattivatit tai atzteekien muinaiset patsaat. En muista tarkkaan miksi sekin paperi piti hankkia. Olisko ollut viisumia varten vaiko adoption vuoksi. Puhtain paperein selvisin kuitenkin vaan en puhtain näpein; sen muistan, että lähdin poliisiasemalta molemmat kädet mustiksi töhrittyinä. Mitään paperia tai pesuvettä ei tietenkään ollut, ja minulla jalassa vaaleat housut. Afrikassa naurattaa moni asia - jos vaan jaksaa nauraa. Silloin minua ja poliiseja ainakin nauratti. Turha Afrikkaan on lähteä jos ei löydy huumoria!

Paperikätköjä tonkiessani lueskelin samalla vanhoja työtodistuksiani. Eri maissa on eri tavat, ja yhdessä todistuksessa kirjoittaja toteaa, että hänellä ei ainakaan ole tiedossa, että kärsisin (minä siis) minkään tyyppisestä mielisairaudesta. Hyvä kristittykin olen hänen mielestään ja minua voi siksi suositella töihin. Toisessa työtodistuksessa taas mainitaan, että olen ahkera työntekijä, jonka tapoihin ei kuulu vetelehtiä työpaikan käytävillä. Sen muistan olleen tapana kyseisessä työpaikassa ja ilmeisesti se pomoa ärsytti sen verran, että oikein mainitsi jos joku sieltä seasta puuttui. Tai ehkä olin aina sopivasti vessassa kun pomo kävi tarkastusmatkallaan.

Paperi kehyksiin ja seinälle. Kun kerrankin saan olla esimerkkinä!

Blondi pulassa / A Blonde in Trouble

Ajelin tänään Nissanilla Itä-Jerusalemissa. Arabialueella siis. Peruutin sitten vähän reippaammin liikkeelle lähtiessä, ja auton takapyörä tipahti alas kivetyksen reunalta. Pyörä jämähti jumiin kivien väliin ja auton maha raapi kivetyksen reunaa. Pyörien sutiessa ja auton keikkuessa kolmen pyörän varassa arabimies käveli ohi ja alkoi hepreaksi antaa neuvoja mitä tehdä. Eteen-taakse-käännä oikealle - sen verran minullakin riittää sanavarastoa hepreaksi. Eteenpäin oli kuulemma turha yrittää - sen sanoi minulla kyllä järkikin, kun takapyörän edessä oli kiveä pystysuorassa. Samalla parkkipaikalla oli myös taksikuski, joka loikkasi autostaan tilannetta ihmettelemään. Arabimies hänkin ja selosti kovasti hepreaksi. Sain lopulta väliin sanottua, että englanniksi kiitos, ja hän jatkoi luontevasti englanniksi. Yhteistuumissa sahailimme autoa taksikuskin kanssa, miehet kantoivat kiviä avuksi ja irtosihan se siitä. Miehet heilauttivat kättään lähtiessään ja minä myös.

Takaisin ajaessani mietiskelin, että olen Itä-Jerusalemissa eli arabialueella. Monethan eivät koskaan uskaltaudu arabipuolelle kaupunkia, koska heitä on peloteltu tai kielletty sinne menemästä. Kun arabit ovat kuulemma vaarallisia ihmisiä. Kohtaamani miehet aloittivat molemmat hepreaksi, eli olettivat minun olevan hepreankielinen - venäjän juutalaisia luultavasti. Se ei kuitenkaan estänyt heitä tulemasta apuun, he eivät kulkeneet ohi vahingoniloisena hykerrellen tai pyrkineet tunkemaan pommia autooni ja minua auton takakonttiin räjähtämään autoni mukana. He eivät ryöstäneet, raiskanneet, kolkanneet tai kidnapanneet minua lunnaiden toivossa. Minusta ei keitetty keittoa ja luistani tehty liimaa arabikorttelien kaduilla myytäväksi. He olivat tavallisia ohikulkijoita. Laupiaita samarialaisia, jotka naisen hädän nähdessään riensivät apuun miettimättä, onko tämä blondi juutalainen vai ei.

Halusin vain kertoa, ettei kannata aina uskoa mitä ei ole nähnyt. Ja kaikkea mitä mediassa kerrotaan. Tai mitä kaverin tuttavan kaveri kuulikaan kaverin tuttavalta.

-----------------------------------

A Blonde in Trouble

Today I was driving in East Jerusalem which is the Arab populated side of town. While reversing my old Nissan truck, I managed to get one of its wheels off the side of the kerb and get it stuck between some rocks. There I was on three wheels and the fourth one neatly stuck unwilling to budge. There was no hope I was going to get the car back onto the road alone.

Down the road came an Arab man and began an animated conversation with me - lots of talking and instructions in quick Hebrew. "There's no way forward" he said - even I could understand that much just with common sense, although I was not able to get much else from his ramblings. Another Arab man also hurried to my rescue from his taxi. Even he started talking to me very quickly in Hebrew, until I was able to cut him off to say that I’d be better off if they spoke English. He smiled, and they both continued in broken English. They carried over some stones, pushed and pulled and finally I was back on the road with my old and faithful truck. They waved goodbye to me with smile on their faces.

While driving back home, I pondered what had just happened. I had been driving on the Arab side of town and I often do so. Some people – even foreigners - never cross to the Arab neighborhoods, because they have been told the Arabs are dangerous.

However, these two Arab men both started talking to me in Hebrew, obviously assuming I was a Hebrew speaker – most probably they thought I was a Russian Jew. Even so, that didn't stop them from coming to my rescue. They didn't just watch with smug smiles on their faces and they didn't walk by relishing my discomfort. They didn't try to plant a bomb into my truck and lock me into the boot to blow me up along with my car. They didn't rob me or rape me. They didn't shoot me or knock me unconscious to demand ransom of a dollar or two from my dear husband. They didn't set up a pot of stew and cook me up for dinner like cannibals would, and my tender bones weren't used for making glue to be sold by the children on the streets of East Jerusalem … these two Arab men were kind and polite. They were Good Samaritans who came for my rescue without thought for whether I was an Arab or a Jew. They saw a woman in trouble and acted accordingly.

Hope you got what I'm trying to say here. Namely, stereotyping and judging people by watching TV only will not benefit anyone. Believe only what you see, and don't listen to the rumors.

Ruotsi vei voiton!

Nuorehko kundi soitteli tänään kadulla kitaraa leijonanaamari päässä. Samalla hän pyöritti hulahula-vannetta koko ajan, ja sen aikaa mitä seurasin, kertaakaan ei vanne pudonnut. Näppärä tyyppi. Itseltäni ei onnistu vanne kovin kauaa, kitarasta puhumattakaan ja vielä yhtaikaa. No way!

Tapasin myös elämäni ensimmäisen ruotsalaisen juutalaisen. Jotenkin olen ajatellut, että ei Ruotsissa mitään juutalaisia ole. Kun Ruotsin ja Israelin suhteetkaan eivät poliittisella tasolla ole kovin kummoiset. Netistä selvitin, että synagogien jäseninä Ruotsissa on noin 7000 juutalaista, ja heitä oli jo Kustaa Vaasan hovissa 1500 -luvulla. Seuraavalla vuosisadalla heitä tosin kastettiin luterilaisiksi.

Keskustelun aikana minulle selvisi, että tämä ruotsia hyvin puhuva ja hienosti pukeutunut rouva olikin itse asiassa itävaltalaista syntyperää. Vain mies oli alunperin ruotsalainen. I alla fall - joka tapauksessa hän heitä ruotsalaisiksi kutsui, ilmeiseksi rouva on vaihtanut kansalaisuutta. Ehkä hänen vanhempansa pakenivat vainoja Ruotsiin - emme keskustelleet niistä- on kuulemma helpompi asua juutalaisena Israelissa, kuin vähemmistönä Ruotsissa. Rouva ei vastannut kun kysyin mitä hän tekee työkseen. Rivien välistä minulle selvisi, että miehensä on mukana timanttibisneksessä. Tyhmä kysymys - en minäkään töitä tekisi, jos siippani kävelisi timantit takataskussa. Taas ruotsalainen vei voiton suomalaisesta!

Vallankumouksellisessa seurassa

Istun vallankumousaktivistin kanssa samalla sohvalla - vau! Hänellä ei tosin ole mielikuvieni vallankumouksellisen ajamatonta sänkeä, Levis-farkkuja, mustaa päähuivia eikä pistoolia. Hän ei vilkuile koko ajan olkansa yli selustaansa pälyilevän näköisenä, vaan pitää sen sijaan silmällä kelloa, jotta ei myöhästyisi seuraavalta pitämältään luennolta. Dr. Ehabilla on kauluspaita ja silmälasit. Hän niiskuttaa ja pärskii. Flunssa on yllättänyt tämän egyptiläisen lääkärin, psykiatrin ja ihmisoikeusaktivistin, mutta nauru on yhä herkässä. Nauramme yhdessä - hänen naurunsa on tarttuvaa.

Dr. Ehab nauraa, mutta puhuu samalla vakavista asioista; ihmisoikeusrikkomuksista, kristittyjen vainoista, uskontoon perustuvasta syrjinnästä, pahoinpitelyistä, väkivallasta. Hän oli yksi Tahrir -aukion poliittisista keulakuvista ja kristittyjen äänistä arabikevään Egyptissä. Totean, ettei hän näytä mielestäni vallankumoukselliselta, mutta eihän maan vallasta syrjäytetty presidenttikään näyttänyt diktaattorilta. Nauramme sillekin. Dr. Ehab toteaa, että kristityllä vähemmistöllä on Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä uskonnonvapaus: he voivat uskoa tai olla uskomatta tai voivat halutessaan vaihtaa uskontoa. Toisin kun monilla muilla, jotka eivät voi vaihtaa uskontoa.

Dr. Ehab kertoo perustaneensa kristillisen huumevieroituskeskuksen Kairossa. Yhä kiinnostavampaa. Rakastan ihmisiä, jotka tekevät asioita myös toiminnan tasolla. Hän on myös YK:n HIV/AIDS -ohjelman neuvonantaja arabimaissa. Hän on arabikristitty ja yksi kristittyjen äänistä Pohjois-Afrikassa.

Dr. Ehab puhui satojen tuhansien joukolle Kairon Tahrir -aukiolla arabikevään vallankumouksessa. "Bread, freedom, human dignity" (leipä, vapaus ja ihmisarvot) hän summaa ihmisten vaatimukset.

Satelliitti -TV ja sosiaalinen media mullistivat arabimaat. Heidän maailmankuvansa on laajentunut. Ihmisille ei enää riitä perinteinen perhe ja klaani, vaan he haluavat olla mukana vaikuttamassa poliittisissa puolueissa ja ammattiliitoissa, Dr. Ehab toteaa. He haluavat olla mukana päättämässä asioistaan ja FaceBook on antanut myös työttömille, naisille ja nuorille äänen miesten hallitsemissa arabimaissa.

Egyptin vallankumoukselle antoi kasvot 28-vuotias mies, jonka Egyptin poliisi hakkasi kuoliaaksi jossakin Kairon kulmakuppilassa. Uhrin veli laittoi kuolleen veljensä kuvan sosiaaliseen mediaan: Khalid Saeed happiletkuissa kasvot mustelmille hakattuna ja leukaluut sijoiltaa runnottuina ei jättänyt ketään kylmäksi. Uskonnosta riippumatta ihmiset totesivat; kuka tahansa meistä voi olla seuraava.

Dr. Ehab kertoo olevansa ehdolla myös Egyptin tulevissa vaaleissa. Hän haluaa olla vaihtoehto sekulaareille ja fundamentalisteille ja uudistaa maan perustuslain. Uskontoon perustuva syrjintä on poistettava ja uskonnonvapaudet taattava kaikille. Ne ovat osa ihmisoikeuksia, hän sanoo. Egyptin malli tulee olemaan tärkeä muille arabimaille. Rukoile, että onnistumme, Dr. Ehab sanoo hymyillen.

Jumppaamassa ...

Tuttavani kanssa voimistelimme tänään hieman vanhempien naisten seurassa Jerusalemin Vanhassa kaupungissa. Riitta (tuo kuvan blondi) työskentelee siellä kirkon diakoniatyössä SLS:n lähettämänä.

Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon tiloissa vanhuksilla - muslimeilla ja kristityillä - on mahdollisuus osallistua yhteiseen tekemiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Vanhukset käyvät yhteisillä retkillä. Sosiaalityöntekijä jututtaa vanhuksia. Miehet pelaavat usein korttia, tammea tai backgammonia ja naiset laittavat mm. yhdessä ruokaa.

Tämä viikottainen voimistelutuokio on osa naisten toimintaa.

Osa musliminaisista tuli paikalle pitkissä takeissa ja huiveissaan. Toiset taas hyvin eurooppalaisesti pukeutuneina. Kun he olivat kuoriutuneet vaatteistaan, kaikki olivat lopulta kuitenkin normaaleissa voimisteluvaatteissa. Minä tosin en ollut kovin urheilullisen näköinen farkuissani, mutta onneksi ne eivät olleet tiukimmat mallini.

Kyykistelyt, vatsaliikkeet ja aerobick onnistuivat ilman pahempia ongelmia farkuissakin. Tempo oli onneksi tarkoitettu meitä hieman vanhemmalle väelle, joilla hiki näytti nousevan pintaan tässäkin vauhdissa.

Riitan kanssa keskityimme voimistellessa tiukasti ohjaajan arabiankielisiin ohjeisiin. Hyvää kertausta numeroille, oikea, vasen, ylös, alas, auki, kiinni ... Vieressäni voimisteleva nainen tökkäsi minua aina, jos en heti älynnyt ohjaajan ohjeita ja näytti hyväntahtoisesti mallia.

Tunnin verran huhkittuamme osa kristityistä naisista suostui kuvattaviksikin. Musliminaiset kieltäytyivät, mutta kun olin lähdössä, joku tuli vielä pyytämään voisiko hänkin päästä kuvaan. Ei kuitenkaan voimisteluvaatteissa.

Vastaanotto oli mukava ja kaikilla oli hauskaa. Paikallinen vieraanvaraisuus pysähdyttää yhä. Täytyy mennä jumppaamaan toistekin.