29/10/2011

Vallankumouksellisessa seurassa

Istun vallankumousaktivistin kanssa samalla sohvalla - vau! Hänellä ei tosin ole mielikuvieni vallankumouksellisen ajamatonta sänkeä, Levis-farkkuja, mustaa päähuivia eikä pistoolia. Hän ei vilkuile koko ajan olkansa yli selustaansa pälyilevän näköisenä, vaan pitää sen sijaan silmällä kelloa, jotta ei myöhästyisi seuraavalta pitämältään luennolta. Dr. Ehabilla on kauluspaita ja silmälasit. Hän niiskuttaa ja pärskii. Flunssa on yllättänyt tämän egyptiläisen lääkärin, psykiatrin ja ihmisoikeusaktivistin, mutta nauru on yhä herkässä. Nauramme yhdessä - hänen naurunsa on tarttuvaa.

Dr. Ehab nauraa, mutta puhuu samalla vakavista asioista; ihmisoikeusrikkomuksista, kristittyjen vainoista, uskontoon perustuvasta syrjinnästä, pahoinpitelyistä, väkivallasta. Hän oli yksi Tahrir -aukion poliittisista keulakuvista ja kristittyjen äänistä arabikevään Egyptissä. Totean, ettei hän näytä mielestäni vallankumoukselliselta, mutta eihän maan vallasta syrjäytetty presidenttikään näyttänyt diktaattorilta. Nauramme sillekin. Dr. Ehab toteaa, että kristityllä vähemmistöllä on Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä uskonnonvapaus: he voivat uskoa tai olla uskomatta tai voivat halutessaan vaihtaa uskontoa. Toisin kun monilla muilla, jotka eivät voi vaihtaa uskontoa.

Dr. Ehab kertoo perustaneensa kristillisen huumevieroituskeskuksen Kairossa. Yhä kiinnostavampaa. Rakastan ihmisiä, jotka tekevät asioita myös toiminnan tasolla. Hän on myös YK:n HIV/AIDS -ohjelman neuvonantaja arabimaissa. Hän on arabikristitty ja yksi kristittyjen äänistä Pohjois-Afrikassa.

Dr. Ehab puhui satojen tuhansien joukolle Kairon Tahrir -aukiolla arabikevään vallankumouksessa. "Bread, freedom, human dignity" (leipä, vapaus ja ihmisarvot) hän summaa ihmisten vaatimukset.

Satelliitti -TV ja sosiaalinen media mullistivat arabimaat. Heidän maailmankuvansa on laajentunut. Ihmisille ei enää riitä perinteinen perhe ja klaani, vaan he haluavat olla mukana vaikuttamassa poliittisissa puolueissa ja ammattiliitoissa, Dr. Ehab toteaa. He haluavat olla mukana päättämässä asioistaan ja FaceBook on antanut myös työttömille, naisille ja nuorille äänen miesten hallitsemissa arabimaissa.

Egyptin vallankumoukselle antoi kasvot 28-vuotias mies, jonka Egyptin poliisi hakkasi kuoliaaksi jossakin Kairon kulmakuppilassa. Uhrin veli laittoi kuolleen veljensä kuvan sosiaaliseen mediaan: Khalid Saeed happiletkuissa kasvot mustelmille hakattuna ja leukaluut sijoiltaa runnottuina ei jättänyt ketään kylmäksi. Uskonnosta riippumatta ihmiset totesivat; kuka tahansa meistä voi olla seuraava.

Dr. Ehab kertoo olevansa ehdolla myös Egyptin tulevissa vaaleissa. Hän haluaa olla vaihtoehto sekulaareille ja fundamentalisteille ja uudistaa maan perustuslain. Uskontoon perustuva syrjintä on poistettava ja uskonnonvapaudet taattava kaikille. Ne ovat osa ihmisoikeuksia, hän sanoo. Egyptin malli tulee olemaan tärkeä muille arabimaille. Rukoile, että onnistumme, Dr. Ehab sanoo hymyillen.