Eipäs vetelehditä käytävillä

Tulipas taas hyvä mieli pienestä. Vanhoja papereita selaillessani löysin keltaisen ja ruttuisen todistuksen Nairobin poliisilaitokselta. Tarkasti ottaen se on Kenian poliisin rikostutkimuksen osastolta. Siinä todetaan, että paperin mukana seuraavien sormenjälkinäytteiden mukaan Sirpa Rissasella ei ole kriminaalimerkintöjä maan rikosrekisterissä.

Sormenjälkinäytteitä onkin kaksi arkillista - kahdessa rivissä ne seistä tököttävät kuin hattivatit tai atzteekien muinaiset patsaat. En muista tarkkaan miksi sekin paperi piti hankkia. Olisko ollut viisumia varten vaiko adoption vuoksi. Puhtain paperein selvisin kuitenkin vaan en puhtain näpein; sen muistan, että lähdin poliisiasemalta molemmat kädet mustiksi töhrittyinä. Mitään paperia tai pesuvettä ei tietenkään ollut, ja minulla jalassa vaaleat housut. Afrikassa naurattaa moni asia - jos vaan jaksaa nauraa. Silloin minua ja poliiseja ainakin nauratti. Turha Afrikkaan on lähteä jos ei löydy huumoria!

Paperikätköjä tonkiessani lueskelin samalla vanhoja työtodistuksiani. Eri maissa on eri tavat, ja yhdessä todistuksessa kirjoittaja toteaa, että hänellä ei ainakaan ole tiedossa, että kärsisin (minä siis) minkään tyyppisestä mielisairaudesta. Hyvä kristittykin olen hänen mielestään ja minua voi siksi suositella töihin. Toisessa työtodistuksessa taas mainitaan, että olen ahkera työntekijä, jonka tapoihin ei kuulu vetelehtiä työpaikan käytävillä. Sen muistan olleen tapana kyseisessä työpaikassa ja ilmeisesti se pomoa ärsytti sen verran, että oikein mainitsi jos joku sieltä seasta puuttui. Tai ehkä olin aina sopivasti vessassa kun pomo kävi tarkastusmatkallaan.

Paperi kehyksiin ja seinälle. Kun kerrankin saan olla esimerkkinä!

Blondi pulassa / A Blonde in Trouble

Ajelin tänään Nissanilla Itä-Jerusalemissa. Arabialueella siis. Peruutin sitten vähän reippaammin liikkeelle lähtiessä, ja auton takapyörä tipahti alas kivetyksen reunalta. Pyörä jämähti jumiin kivien väliin ja auton maha raapi kivetyksen reunaa. Pyörien sutiessa ja auton keikkuessa kolmen pyörän varassa arabimies käveli ohi ja alkoi hepreaksi antaa neuvoja mitä tehdä. Eteen-taakse-käännä oikealle - sen verran minullakin riittää sanavarastoa hepreaksi. Eteenpäin oli kuulemma turha yrittää - sen sanoi minulla kyllä järkikin, kun takapyörän edessä oli kiveä pystysuorassa. Samalla parkkipaikalla oli myös taksikuski, joka loikkasi autostaan tilannetta ihmettelemään. Arabimies hänkin ja selosti kovasti hepreaksi. Sain lopulta väliin sanottua, että englanniksi kiitos, ja hän jatkoi luontevasti englanniksi. Yhteistuumissa sahailimme autoa taksikuskin kanssa, miehet kantoivat kiviä avuksi ja irtosihan se siitä. Miehet heilauttivat kättään lähtiessään ja minä myös.

Takaisin ajaessani mietiskelin, että olen Itä-Jerusalemissa eli arabialueella. Monethan eivät koskaan uskaltaudu arabipuolelle kaupunkia, koska heitä on peloteltu tai kielletty sinne menemästä. Kun arabit ovat kuulemma vaarallisia ihmisiä. Kohtaamani miehet aloittivat molemmat hepreaksi, eli olettivat minun olevan hepreankielinen - venäjän juutalaisia luultavasti. Se ei kuitenkaan estänyt heitä tulemasta apuun, he eivät kulkeneet ohi vahingoniloisena hykerrellen tai pyrkineet tunkemaan pommia autooni ja minua auton takakonttiin räjähtämään autoni mukana. He eivät ryöstäneet, raiskanneet, kolkanneet tai kidnapanneet minua lunnaiden toivossa. Minusta ei keitetty keittoa ja luistani tehty liimaa arabikorttelien kaduilla myytäväksi. He olivat tavallisia ohikulkijoita. Laupiaita samarialaisia, jotka naisen hädän nähdessään riensivät apuun miettimättä, onko tämä blondi juutalainen vai ei.

Halusin vain kertoa, ettei kannata aina uskoa mitä ei ole nähnyt. Ja kaikkea mitä mediassa kerrotaan. Tai mitä kaverin tuttavan kaveri kuulikaan kaverin tuttavalta.

-----------------------------------

A Blonde in Trouble

Today I was driving in East Jerusalem which is the Arab populated side of town. While reversing my old Nissan truck, I managed to get one of its wheels off the side of the kerb and get it stuck between some rocks. There I was on three wheels and the fourth one neatly stuck unwilling to budge. There was no hope I was going to get the car back onto the road alone.

Down the road came an Arab man and began an animated conversation with me - lots of talking and instructions in quick Hebrew. "There's no way forward" he said - even I could understand that much just with common sense, although I was not able to get much else from his ramblings. Another Arab man also hurried to my rescue from his taxi. Even he started talking to me very quickly in Hebrew, until I was able to cut him off to say that I’d be better off if they spoke English. He smiled, and they both continued in broken English. They carried over some stones, pushed and pulled and finally I was back on the road with my old and faithful truck. They waved goodbye to me with smile on their faces.

While driving back home, I pondered what had just happened. I had been driving on the Arab side of town and I often do so. Some people – even foreigners - never cross to the Arab neighborhoods, because they have been told the Arabs are dangerous.

However, these two Arab men both started talking to me in Hebrew, obviously assuming I was a Hebrew speaker – most probably they thought I was a Russian Jew. Even so, that didn't stop them from coming to my rescue. They didn't just watch with smug smiles on their faces and they didn't walk by relishing my discomfort. They didn't try to plant a bomb into my truck and lock me into the boot to blow me up along with my car. They didn't rob me or rape me. They didn't shoot me or knock me unconscious to demand ransom of a dollar or two from my dear husband. They didn't set up a pot of stew and cook me up for dinner like cannibals would, and my tender bones weren't used for making glue to be sold by the children on the streets of East Jerusalem … these two Arab men were kind and polite. They were Good Samaritans who came for my rescue without thought for whether I was an Arab or a Jew. They saw a woman in trouble and acted accordingly.

Hope you got what I'm trying to say here. Namely, stereotyping and judging people by watching TV only will not benefit anyone. Believe only what you see, and don't listen to the rumors.

Ruotsi vei voiton!

Nuorehko kundi soitteli tänään kadulla kitaraa leijonanaamari päässä. Samalla hän pyöritti hulahula-vannetta koko ajan, ja sen aikaa mitä seurasin, kertaakaan ei vanne pudonnut. Näppärä tyyppi. Itseltäni ei onnistu vanne kovin kauaa, kitarasta puhumattakaan ja vielä yhtaikaa. No way!

Tapasin myös elämäni ensimmäisen ruotsalaisen juutalaisen. Jotenkin olen ajatellut, että ei Ruotsissa mitään juutalaisia ole. Kun Ruotsin ja Israelin suhteetkaan eivät poliittisella tasolla ole kovin kummoiset. Netistä selvitin, että synagogien jäseninä Ruotsissa on noin 7000 juutalaista, ja heitä oli jo Kustaa Vaasan hovissa 1500 -luvulla. Seuraavalla vuosisadalla heitä tosin kastettiin luterilaisiksi.

Keskustelun aikana minulle selvisi, että tämä ruotsia hyvin puhuva ja hienosti pukeutunut rouva olikin itse asiassa itävaltalaista syntyperää. Vain mies oli alunperin ruotsalainen. I alla fall - joka tapauksessa hän heitä ruotsalaisiksi kutsui, ilmeiseksi rouva on vaihtanut kansalaisuutta. Ehkä hänen vanhempansa pakenivat vainoja Ruotsiin - emme keskustelleet niistä- on kuulemma helpompi asua juutalaisena Israelissa, kuin vähemmistönä Ruotsissa. Rouva ei vastannut kun kysyin mitä hän tekee työkseen. Rivien välistä minulle selvisi, että miehensä on mukana timanttibisneksessä. Tyhmä kysymys - en minäkään töitä tekisi, jos siippani kävelisi timantit takataskussa. Taas ruotsalainen vei voiton suomalaisesta!

Vallankumouksellisessa seurassa

Istun vallankumousaktivistin kanssa samalla sohvalla - vau! Hänellä ei tosin ole mielikuvieni vallankumouksellisen ajamatonta sänkeä, Levis-farkkuja, mustaa päähuivia eikä pistoolia. Hän ei vilkuile koko ajan olkansa yli selustaansa pälyilevän näköisenä, vaan pitää sen sijaan silmällä kelloa, jotta ei myöhästyisi seuraavalta pitämältään luennolta. Dr. Ehabilla on kauluspaita ja silmälasit. Hän niiskuttaa ja pärskii. Flunssa on yllättänyt tämän egyptiläisen lääkärin, psykiatrin ja ihmisoikeusaktivistin, mutta nauru on yhä herkässä. Nauramme yhdessä - hänen naurunsa on tarttuvaa.

Dr. Ehab nauraa, mutta puhuu samalla vakavista asioista; ihmisoikeusrikkomuksista, kristittyjen vainoista, uskontoon perustuvasta syrjinnästä, pahoinpitelyistä, väkivallasta. Hän oli yksi Tahrir -aukion poliittisista keulakuvista ja kristittyjen äänistä arabikevään Egyptissä. Totean, ettei hän näytä mielestäni vallankumoukselliselta, mutta eihän maan vallasta syrjäytetty presidenttikään näyttänyt diktaattorilta. Nauramme sillekin. Dr. Ehab toteaa, että kristityllä vähemmistöllä on Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä uskonnonvapaus: he voivat uskoa tai olla uskomatta tai voivat halutessaan vaihtaa uskontoa. Toisin kun monilla muilla, jotka eivät voi vaihtaa uskontoa.

Dr. Ehab kertoo perustaneensa kristillisen huumevieroituskeskuksen Kairossa. Yhä kiinnostavampaa. Rakastan ihmisiä, jotka tekevät asioita myös toiminnan tasolla. Hän on myös YK:n HIV/AIDS -ohjelman neuvonantaja arabimaissa. Hän on arabikristitty ja yksi kristittyjen äänistä Pohjois-Afrikassa.

Dr. Ehab puhui satojen tuhansien joukolle Kairon Tahrir -aukiolla arabikevään vallankumouksessa. "Bread, freedom, human dignity" (leipä, vapaus ja ihmisarvot) hän summaa ihmisten vaatimukset.

Satelliitti -TV ja sosiaalinen media mullistivat arabimaat. Heidän maailmankuvansa on laajentunut. Ihmisille ei enää riitä perinteinen perhe ja klaani, vaan he haluavat olla mukana vaikuttamassa poliittisissa puolueissa ja ammattiliitoissa, Dr. Ehab toteaa. He haluavat olla mukana päättämässä asioistaan ja FaceBook on antanut myös työttömille, naisille ja nuorille äänen miesten hallitsemissa arabimaissa.

Egyptin vallankumoukselle antoi kasvot 28-vuotias mies, jonka Egyptin poliisi hakkasi kuoliaaksi jossakin Kairon kulmakuppilassa. Uhrin veli laittoi kuolleen veljensä kuvan sosiaaliseen mediaan: Khalid Saeed happiletkuissa kasvot mustelmille hakattuna ja leukaluut sijoiltaa runnottuina ei jättänyt ketään kylmäksi. Uskonnosta riippumatta ihmiset totesivat; kuka tahansa meistä voi olla seuraava.

Dr. Ehab kertoo olevansa ehdolla myös Egyptin tulevissa vaaleissa. Hän haluaa olla vaihtoehto sekulaareille ja fundamentalisteille ja uudistaa maan perustuslain. Uskontoon perustuva syrjintä on poistettava ja uskonnonvapaudet taattava kaikille. Ne ovat osa ihmisoikeuksia, hän sanoo. Egyptin malli tulee olemaan tärkeä muille arabimaille. Rukoile, että onnistumme, Dr. Ehab sanoo hymyillen.

Jumppaamassa ...

Tuttavani kanssa voimistelimme tänään hieman vanhempien naisten seurassa Jerusalemin Vanhassa kaupungissa. Riitta (tuo kuvan blondi) työskentelee siellä kirkon diakoniatyössä SLS:n lähettämänä.

Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon tiloissa vanhuksilla - muslimeilla ja kristityillä - on mahdollisuus osallistua yhteiseen tekemiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Vanhukset käyvät yhteisillä retkillä. Sosiaalityöntekijä jututtaa vanhuksia. Miehet pelaavat usein korttia, tammea tai backgammonia ja naiset laittavat mm. yhdessä ruokaa.

Tämä viikottainen voimistelutuokio on osa naisten toimintaa.

Osa musliminaisista tuli paikalle pitkissä takeissa ja huiveissaan. Toiset taas hyvin eurooppalaisesti pukeutuneina. Kun he olivat kuoriutuneet vaatteistaan, kaikki olivat lopulta kuitenkin normaaleissa voimisteluvaatteissa. Minä tosin en ollut kovin urheilullisen näköinen farkuissani, mutta onneksi ne eivät olleet tiukimmat mallini.

Kyykistelyt, vatsaliikkeet ja aerobick onnistuivat ilman pahempia ongelmia farkuissakin. Tempo oli onneksi tarkoitettu meitä hieman vanhemmalle väelle, joilla hiki näytti nousevan pintaan tässäkin vauhdissa.

Riitan kanssa keskityimme voimistellessa tiukasti ohjaajan arabiankielisiin ohjeisiin. Hyvää kertausta numeroille, oikea, vasen, ylös, alas, auki, kiinni ... Vieressäni voimisteleva nainen tökkäsi minua aina, jos en heti älynnyt ohjaajan ohjeita ja näytti hyväntahtoisesti mallia.

Tunnin verran huhkittuamme osa kristityistä naisista suostui kuvattaviksikin. Musliminaiset kieltäytyivät, mutta kun olin lähdössä, joku tuli vielä pyytämään voisiko hänkin päästä kuvaan. Ei kuitenkaan voimisteluvaatteissa.

Vastaanotto oli mukava ja kaikilla oli hauskaa. Paikallinen vieraanvaraisuus pysähdyttää yhä. Täytyy mennä jumppaamaan toistekin.

Kahden päivän sekametelisoppa

Kartoitamme mahdollisuutta laajentaa kummiohjelmaa kuurojen keskuuteen. Kolkuttelemme kuurojen pastorin kanssa erään naisen ovella, mutta hän ei ole kotona. Ei onnistu tänään, mutta ehkä joku toinen päivä. Havittelemallamme naisella on verkostoja kuurojen parissa.

Ostan tutulta kauppiaalta muutaman dvd:n ja kyselen viimeiset kuulumiset. Tyypillisen pessimististä tulevaisuuden hahmottelua. Hallituksen touhut palestiinalaisvaltiosta eivät kiinnosta. Mikään ei muutu ainakaan parempaan syyskuun 23. jälkeen, hän toteaa.

Paikallisessa kahvilassa kauniisti hunnutetut naiset käyttelevät langattomassa verkossa FaceBookia ja chattailevät netin kautta ties minne. Ehkä muurin toiselle puolelle, Eurooppaan tai Gazaan. Internet onneksi mahdollistaa kommunikoinnin piikkilangoista ja muureista huolimatta. Jäätelöjuomat pilleineen ovat moderneja. Oma jäätelöjuomani maistuu kamalalta punaisine siirappeineen. Viikon lisäaineannos tulee nieltyä kerralla.

Jamaal -kauppias haluaisi myydä minulle kaneja häkistään 18 NIS (4e) /kilo. Ankat ja kyyhkyset maksavat 25 NIS (5e)/2 kpl. Munivat kuulemma munan päivässä, joten kannattava ostos. Jätän ne kuitenkin häkkiinsä, jossa ne näyttävät köllöttelevän hyvin ruokitun ja tyytyväisen näköisinä. En raaskisi syödä pupuja kuitenkaan.

Koulussa tapaan erään kummiohjelmassani olevan kummilapsen ja juttelen niitä näitä myös koulun henkilökunnan kanssa. Kättelyjä ja halauksia. Arabikahvia. Pessimististä tulevaisuuden hahmottelua. Syyskuun 23. ei tuo muutosta, on yleinen mielipide. Joku mainitsee kolmannen intifadan mahdollisuuden. Palestiinalaisvaltion mahdollisuuteen ei uskota. Nappaan nopean lounaan katukioskista. Perunat ovat liian rasvaisia syötäviksi ja maistuvat kalalle.

Paikallisessa ostoskeskuksessa ihastelen laukkuja. Vaikea valinta. Tingin alennusta ja saankin. Päädyn punaisen laukun omistajaksi.

Bussi on hyvin ilmastoitu ja tukka lepattaa tuulessa. Checkpointilla on kaksi jonoa, joista kumpikaan ei liiku yhtään. Paljon nuorisoa, hunnutettuja opiskelijoita ja työssäkäyviä, jotka seisovat jonossa aamuin illoin. Päätämme ottaa kollegan kanssa service- taksin toiselle checkpointille, josta liikenne sujuu onneksi ongelmitta ja päädymme muurin takaa takaisin Jerusalemiin.

Seuraavana päivänä checkpoint on kiinni, ja ajan taas ylimääräisen mutkan toiselle tarkastuspisteelle päästäkseni muurin toiselle puolen. Auton turvakoodisysteemi temppuilee. Keskustelua koulujen opetussuunnitelmista ja kummiohjelmasta. Arabikahvia. Kesän aikaisia kuulumisia puolin ja toisin. Muutama tuttava on työttömänä. Olisiko töitä, tiedänkö ketään joka voisi auttaa. Epävirallista poliittista keskustelua ja pähkäilyä. Harmaita tulevaisuuden kuvia, kukaan ei tunnu uskovan YK.n tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. Amerikkalaisvastaisuutta. Poliisi pysäyttää ja kysyy ajokorttia.

Päivittelen katujen roskaisuutta ja koulujen piittaamattomuutta ympäristökasvatuksesta. Mukanani on eräs uusi kollega, jolle esittelen ajaessani paikkoja ja puhun varmasti kaikenlaista soopaa. Auton turvakoodisysteemi temppuilee taas ja ilman koodia auto ei käynnisty.

Haen matkalla oliiviöljykanisterin paikallisesta öljynpuristamosta. Checkpoint on edelleen kiinni ja ajan taas ylimääräistä päästäkseni toiselle. Muuria on rakennettu kesän aikana lisää. Öljykanisteri on huonosti kiinni, ja osa öljystä läikkyy autoon kuoppaisella ja mutkaisella tiellä. Vähennän kaasua. Katukioskin poika on alentanut hintojaan viime käynnistäni, tai ehkä olen päässyt vakioasiakkaan hinnoille. Kana ja salaatti käärittynä ohueen leipään maistuvat hyvälle ilman ylimääräisiä rasvoja.

Checkpointilla on jonoa, mutta kaikki sujuu ongelmitta. Kukaan ei kysele mistä tulen ja miksi. Nuori sotilastyttö melkein hymyilee. Ajan kollegan kotiinsa tavaroineen ja juutun ruuhkaan.

Kuuntelen turvallisuusluentoa kahvia ryystäen ja uusia punaisia sandaalejani ihastellen. Istun kollegan henkisenä tukena, kun hän autoilee ensimmäistä kertaa paikallisessa liikenteessä. Koetan muistella milloin itse ajoin ensimmäistä kertaa autoa ulkomailla. Se oli kai Tansaniassa kauan sitten. Telkkarin ja nojatuolin tunkemista autoon ja pois. Tunaroimme autoa pakatessa pitkän aikaa, ja korealainen mies odottaa kyllästyneen näköisenä, koska on jumissa automme takana. Hän ei tarjoa apuaan, joten pähkäilemme kaikessa rauhassa.

Tuttava lähettää tekstarin ja kysyy haluanko tulla kuuntelemaan Kenian suurlähettilään luentoa ensi viikolla. Esittelen kaupungin itäpuolta Suomesta tulleille vierailijoille. He haluavat tietää olemmeko varmasti nyt Itä-Jerusalemissa. Jotkut eivät koskaan ylitä länsipuolelta itäpuolelle. Lähi-idän arki on politiikkaa ja uskontoa. Uskonto Lähi-idässä on politiikkaa.

Kirjoittelen raportteja ja koetan ummistaa korvani alakerran melulta. Siellä on käynnissä lastenleiri. Avoimesta ikkunasta kuuluu ilotulituksia. Ehkä muslimihäät.

Itäpuoli kaupungista alkaa herätä eloon muslimien perjantaisen vapaapäivän jälkeen. Sapatti on alkanut ja kaupungin juutalainen puoli on vuorostaan hiljentynyt. Alakerran lapset sen sijaan eivät ole hiljaa. Uskomaton meteli. Pakko lähteä ulos ...

Harmaat madot syyskuun yössä

Tulin viime yönä Jerusalemiin ja poissaoloaikanani on ihmeitä tapahtunut; Jerusalemin ratikka on liikenteessä ja siinä on matkustajia.

Kyllä nuo harmaat peltiputket ovat jo vuoden verran sujahdelleet kaupungin kaduilla kuin madot keväisessä mullassa, mutta vain työmiehet ovat istuneet kyydissä - kuka kirjaa lukien, kuka torkkuen.

Nyt kuljettajat ovat vihdoin harjoitelleet vipujen ja nappuloiden käyttöä kyllikseen, ja ratikan kelloa on kilistelty, jotta ihmiset oppisivat poistumaan kiskoilta ja katsoisivat jossakin vaiheessa katua ylittäessään onko ratikka mahdollisesti tulossa.

Opittu on siihen malliin, että matkustajat on nyt laskettu kyytiin opettelemaan penkeillä istumista. Rahastussysteemiä ei ratikoissa vielä ole, joten kyyti on ilmaista. Matkustajia riittää, ihan huvin vuoksi ja maisemia katsellen. Rahastussysteemin käyttöönotto aiheuttaa varmaan ainakin samanlaisen sotkun kuin VR:n kohellukset Suomessa.

Minäkin ajoin heti kaksi pysäkin väliä. Ilmaiseksi olisi voinut ajaa toki enemmänkin. Huomenna toiseen suuntaan ...


Ja se pakollinen minä ja ratikka - kuva ....

Tapaukset A ja B

Tutustuin Lenaan hänen ollessaan diakoniatyöntekijänä Jerusalemissa. Nykyisin hän johtaa Machaseh -nimistä diakonia- ja ihmisoikeusjärjestöä. Se toimii Israelin kansalaisjärjestöjen kanssa naiskaupan uhrien ja ihmisoikeuksien asialla, sekä syrjäytyneiden, alkoholisoituneiden ja perheväkivallasta kärsivien parissa.

Lenaa tulee tapaamaan irakilaistaustainen A, musliminainen, jonka juutalaiset juuret mahdollistivat hänen perheensä paluumuuton (aliya) Israeliin. Pian muuton jälkeen A:n väkivaltainen ja huumeita käyttävä mies hankkiutui suhteeseen toisen naisen kanssa. Sitä jatkui muutaman vuoden ja lopulta mies jätti A:n toistamalla kolme kertaa: ”eroan sinusta”. Sharia -lain mukaan se riittää eroksi.

A:lle jäi erossa kolme lasta. Hän olisi jäänyt taloudellisesti täysin tyhjän päälle, mutta Lenan avustuksella saatu asianajaja on ajanut A:n asiaa. A:n tytär on yritänyt itsemurhaa ja poika on ollut vankilassa huumausainerikoksesta. Lapsilla ei ole virallista statusta maassa. He voisivat saada sen suorittamalla sotilaspalveluksen, mutta armeija ei halua palvelukseensa huumausainerikoksesta tuomittua tai itsemurhaa yrittänyttä. Machaseh toimii yli uskontorajojen. Heidän asiakaskunnastaan jotkut ovat kristittyjä, jotkut muslimeja tai juutalaisia. Tämä irakilainen musliminainen kuuli kristityltä ystävältään järjestöstä ja sai heidän kauttaan juutalaisen asianajajan.

Tapaan B:n. Hänen isänsä joutui kommunistihallituksen murhaamaksi Etiopiassa pojan ollessa pieni. Isä toimi maassa evankelistana ja B jatkoi isänsä työtä. Hänen vanhempiensa esimerkki antoi hänelle uskon, että elämä aktiivisena kristittynä on elämisen arvoinen. B toimi evankelistana välillä myös Sudanin puolella ja siirtyi lopulta Egyptiin. Hän alkoi vierailla vankiloissa, sillä Egyptin vankiloissa on paljon laittomasti maahan tulleita sudanilaisia, etiopialaisia ja eritrealaisia. Poliisi kiinnostui kuitenkin pian B:n tekemisistä. Kun hänen hallustaan löytyi Raamattuja, B pidätettiin ja hän menetti oleskelulupansa Egyptissä.

Egyptissä B tapasi Eritreasta kotoisin olevan vaimonsa. He menivät naimisiin, vaikka heidän kotimaansa ovat sodassa keskenään. Pariskunta sai YK:n pakolaisstatuksen ja he ylittivät Egyptin rajan Israeliin kolmen lapsensa kanssa. Neljäs lapsi syntyi Israelissa, mutta he eivät ole saaneet Israeliin pysyvää oleskelulupaa, koska B on kristitty. Vaimolla on juutalaiset sukujuuret. B:n mukaan vaimon suku suhtautuu häneen vihamielisesti, sillä suvun mielestä tyttären olisi pitänyt naida oman klaaninsa mies, eikä etiopialaista ”aasia”. Egypti taas ei halua heitä, koska B on maan mustalla listalla evankeliointityöstään.

Israelissa B on työskennellyt leipomossa ja kehitysvammaisten hoitokodissa. Hän ei halua elää avustusten ja hyväntekeväisyyden varassa. B kertoo työnantajien maksavan hänelle huonommin kuin mitä laki vaatii, mutta ilman virallista statusta maassa hän on voimaton. B kertoo saaneensa ohjeita useilta eri tahoilta kieltää Jeesus, silloin hänen asiansa edistyisi ja perhe voisi saada virallisen statuksen juutalaisessa maassa. Silloin B voisi hakea ”virallisesti” töitä ja lapset pääsisivät valtion kouluun. Nyt hänen pitää maksaa, jotta lapset voivat käydä yksityisiä kouluja.

Vuosia kestäneen epävarmuuden jälkeen B:n avioliitto alkoi natista liitoksissaan ja he hakeutuivat Machaseh –järjestön perheterapiaan. Israelin hallitus on nyt päättänyt siirtää kaikki pakolaiset, sekä maahan laittomasti tulleet ulkomaalaiset odottamaan asiansa käsittelyä maan eteläosaan rakennettuun pakolaiskeskukseen. Jos B:n perhe siirretään, hän menettää työpaikkansa Jerusalemissa. B:n on turha odottaa positiivista päätöstä oleskeluluvasta. Kun heidän pakolaisstatuksensa Israelissa päättyy, heillä ei ole maata mihin mennä. Machaseh –järjestön kautta B perheineen koettaa saada heille sijoituspaikan kolmannessa maassa.

Kaikkien näiden vuosia kestäneiden vaikeuksienkin keskellä B on pysynyt uskossaan vahvana. Monet ongelmat olisivat ratkenneet yksinkertaisesti sillä, että hän olisi kieltänyt uskonsa Jeesukseen.