Joulumieltä

Eräässä vähävaraisessa arabikodissa vieraillessani perheen isä kyseli minulta monta kertaa onko hänen joulukuusensa mielestäni hieno. Se tuntui olevan hänelle kovin tärkeää. Kehuin kohteliaasti kuten tapoihin kuuluu. En varmaan kuitenkaan tarpeeksi vakuuttavasti, koska hän oli niin huolissaan.

Vein perheen lapsille joululahjat, sillä perheen isä oli reilu vuosi sitten pahassa autokolarissa. Käsi on äskettäin leikattu uudelleen. Hän oli kuitenkin positiivinen, vaikka pystyykin mekaanikkona työskentelemään vain osittain. Hän totesikin, että hänen varalleen on ilmeisesti elämällä vielä annettavaa, koska vielä ei ollut hänen aikansa.

Länsirannan luterilaisten koulujen joulujuhlissa pyörähtelivät perinteiset tontut, paimenet ja enkelit. Joulunäytelmässä oli rikkaita ja köyhiä lapsia sekä orpokodin lapsia. Joulupukki toi lahjat vain rikkaille lapsille, mutta köyhät lapset saivat kuulla, että heidän vanhemmillaan ei ollut varaa ostaa heille lahjoja. Orpokodin lasten kysellessä lahjojensa perään pukki totesi, että ei orpokodilla ollut varaa ostaa heille lahjoja.

Lapset sitä tuskailemaan, mutta samassa kuului Jeesuksen ääni. Se kertoi, että joulun tärkein asia ei ole lahjat ja maallinen rikkaus.

Lapset ihmettelivät miten Jeesus voi sanoa heille näin, vaikka hänellä on itsellään kaikki rikkaudet taivaassa. Siihen Jeesus totesi, että se tärkein häneltäkin puuttuu, että hän näkisi ihmisten iloitsevan joulun todellisesta sanomasta ja rauhasta eikä sen kaupallisesta turhuudesta. Koulun oppilaista noin puolet on muslimeja.

Joulunäytelmien hahmot olivat ihmismäisiä. Pienimmät tarhan tontut ujostelivat ja häipyivät lavalta kesken näytelmän. Enkelille oli iskenyt ilmeisesti jouluflunssa, sillä hän joutui niistämään nenäänsä useaan kertaan näytelmän aikana. Toinen enkeli taas oli inhimillisen likinäköinen silmälaseineen. Joulukuvaelman Maria oli toipunut synnytyksestään ilmeisen hyvin, mutta Josefille oli yövalvominen käynyt selvästikin voimille, sillä hän haukotteli ja hieroi unisena silmiään.

Pienet kohtaamiset joulun alla luovat joulumielen. Hyvää Joulua sinullekin!

Suomalaiset motoristit Pyhällä maalla

Koska monet tuttavani eivät ole tätä juttua lehdessä nähneet, laitan sen tänne blogiini.

Ari Kasurinen ja George Drayton ovat molemmat Suomen Gospel Riders -moottoripyöräkerhon jäseniä. He eivät tunteneet toisiaan, mutta heillä oli sama unelma; ajaa moottoripyörällä Israeliin. Kun Ari ja George tutustuivat, Georgella ei ollut moottoripyörää, eikä moottoripyöräkorttiakaan - vain unelma. Matkaa alettiin silti suunnitella ihan vakavissaan vähän isommallekin ryhmälle ja kesäkuussa Helsingin Vuosaaresta nousi laivaan 20 pyörää ja 31 motoristia suuntanaan Kreikka. Sieltä pyörät laivattaisiin Israelin Haifan satamaan.

Arille Israel oli tuttu jo 80-luvulta. Ilmapiiri oli kuitenkin muuttunut hänen mukaansa positiivisemmaksi, vastaanotto oli lämmin ja avoin - sekä juutalaisten että arabien keskuudessa. Mukana matkalla oli myös Gospel Ridersien Suomen kerhon presidentti Mika Saarinen. Hän on vaimonsa kanssa käynyt aiemminkin Israelissa.

Mika kertoo: ”Matkalla saimme konkreettisesti nähdä Jumalan johdatuksen ja varjeluksen. Kun pyörät hajosivat matkalla, Kreikan satamassa lakkoiltiin, joku sai lämpöhalvauksen ja toinen kaatui, Jumala oli nähnyt asiat jo edeltä ja järjesti kaiken - usein paremmin kuin olimme itse suunnitelleet. Lähdimme matkaan osoittaksemme tukea motoristiveljillemme Pyhällä maalla, ja samalla halusimme rohkaista heitä kerhon toiminnassa.”

Suomen Lähetysseuran alue-edustajana Jerusalemissa toimiva Roy Rissanen kertoo Gospel Riders –toiminnan olevan Pyhällä maalla nykyaikaista ja tavoittava lähetystyötä: "Olemme verkostoituneet paikallisiin ja kansainvälisiin motoristijärjestöihin ja -kerhoihin. Yhteisen harrastamisen puitteissa elämme todeksi omaa arvomaailmaamme ja evankeliumin sanomaa. Moottoripyöräilyn kautta välittyy kristillinen todistus. Selkämerkin iso risti kertoo avoimesti keitä olemme. Kunnioitamme kaikenlaisista taustoista tulevia ihmisiä. Haluamme vahvistaa jäsentemme omaa hengellisyyttä, ajaa yhdessä turvallisesti ja osallistua sosiaalisen vastuun kantamiseen yhdessä muiden toimijoiden kanssa."

Suomalaiset motoristivieraat saivat kukin Jerusalemin sisarkerholta ”Jerusalemin pyhiinvaeltaja” -kunniakirjan. Lisäksi Israelin turistiministeriön edustaja kävi ojentamassa motoristeille kunniakirjat tunnustukseksi matkasta. Veli Siikosen mieleen jäi päällimmäiseksi Haifan kristittyjen lämpö ja vieraanvaraisuus. Osa motoristeista sai myös mahdollisuuden vierailla Tel Avivin punaisten lyhtyjen alueella toimivassa Door of Hopessa. Järjestö tekee SLS:n kanssa yhteistyössä työtä katuprostituoitujen keskuudessa, ja kodissa Veli Siikosta kosketti asiakkaiden sydäntäsärkevä kurjuus. ”Opin matkalla kärsivällisyyttä ja toisten huomioon ottamista”, hän muistelee matkaansa.

Suomen Lähetysseura on tänä syksynä lähettänyt Gospel Riders Jerusalemin työhön kaksi osa-aikaista työntekijää, pastorit Malin ja Rune Lindblomin. Roy Rissasen mukaan kristillisessä motorismissa kysymys ei suinkaan ole ohimenevästä marginaali-ilmiöstä. ”Gospel Riders on kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä toimija, Suomessa kerholla on noin tuhat jäsentä. Jerusalemin lisäksi sisarkerhoja on perustettu Espanjaan ja Eestiin. On siunattua, että Suomessa on syntynyt jo vuonna 1980 näin merkittävä liike. Kesällä vietettiin Lahdessa kerhon 30 –vuotisjuhlaa. Paraatiajossa oli mukana yli 200 moottoripyörää.”

Royn mukaan Gospel Riders tekee mielellään rippikoulu- ja seurakuntavierailuja ja jakaa motoristiraamattuja. Tätä mahdollisuutta kannattaa seurakuntien käyttää toiminnassaan hyväksi.












Juttu on julkaistu hieman lyhennettynä ja eri kuvilla Lähetyssanomien lokakuun 2010 numerossa. Lisää motoristien matkasta voit lukea http://www.gospelriders.fi/fi/israelin-matka. Sivulta löytyy myös runsaasti videomateriaalia.

Vihreää ja keltaista kultaa oliiveista

Pyhällä maalla kerätään oliiveja. Oliivipuristamot ovat avanneet ovensa parin kuukauden sesongin ajaksi, ja minäkin kurvaan vanhalla Nissanilla kohti Beit jalan öljynpuristamoa. Oliivit autossani ovat peräisin Jerusalemin työkeskuksen kolmesta puusta ja öljypuristamokeikka on iskenyt minulle jo toisen kerran.
Oliivimme on nyt punnittu - niitä oli juuttisäkissä 55 kiloa. Istumme Lailan - paikallisen työtoverini - kanssa likaisella puupenkillä oven pielessä vahtien tarkasti vuoroamme. Kaksi tuntia on jo kulunut, mutta ennen meitä saapunut isäntä on hilannut paikalle 450 kiloa oliiveja. Oliivipuristimia on vain yksi, joten ihan heti ei ole meidän vuoromme .... pureskelememme odotellessamme kynsiämme, kun muutakaan evästä emme älynneet ottaa mukaan.

Thaimaalaiset kristityt ja muutamat muut vapaaehtoiset keräsivät oliivit Jerusalemin työkeskuksen neljästä oliivipuusta. Vihreät oliivit makasivat Lähetysseuran kirjaston lattialla hapettumassa pari päivää, ja nyt niiden kohtalona on tulla puristetuksi öljyksi ja valua kanisteriin keittiön nurkkaan.

Lantakasaa muistuttavan vanhan oliivimäskin päällä istuu muutama pikkupoika leikkien rasvaisilla siivilöillä kuin hiekkalaatikossa. Kauluspaitaan pukeutuneen päällysmiehen lisäksi töissä on kaksi miestä ja kaksi teini-ikäistä poikaa.

Yksi teineistä putsaa ulkona olevan mäskikasan päällä kuitumattoja uudelleen käytettäväksi, ja samaisen kasan takana öljynpuristajat käyvät vuorotellen rukoilemassa rukousmatolle polvistuen. Mietin mitä pesuainetta miesten vaimot mahtavat käyttää pyykinpesussa, sillä öljyisiä vaatteita mitä todennäköisemmin riittää.

Yksi miehistä on pukeutunut verkkareihin, mutta muut ovat farkuissa ja normaaleissa vatteissa. Välillä he näppäilevät kännyköitään rasvaisilla näpeillään, kenelläkään ei ole hanskoja tai esiliinoja. Kumisaappaita ei käytössä myöskään näy, vaan kaikilla näkyy olevan joko lenkkarit tai pikkukengät. Oliiveja puristamoon tuovat isännät ovat kaikki pukeutuneita suoriin housuihin ja kauluspaitoihin, jotka näyttävät likaantuvan tuntien kuluessa. Huomaan tekeväni taas pesuainevalintoja - onko Persil vai Ariel -pesupulveri parempi rasvatahrojen poistamiseen.

Valkoiseen muslimikaapuun pukeutunut vanha mies punavalkoisessa päähuivissaan on kuin tuulahdus Lähi-idän öljylähteiltä. Hän luotsaa sisään neljä lastenlastaan, joista osa on pukeutunut minihameisiin. Mustakivistä rukousnauhaa näpläillen isoisä selittää öljynpuristusprosessia, vaikka nyt onkin kyse keltaisesta eikä mustasta kullasta. Lapset juoksevat valtoimenaan ylös ja alas parven rappuja. Tunnen sukupolvien ja traditioiden virran kulkevan ohitseni. On hienoa olla osa sitä!

Oliivipuristamo on parinkymmenen neliön huone, jonka takaosassa on avoparvi. Sinne johtavat huteran näköiset rappuset. Pikkupoika on tulla alas niitä pää edellä, mutta Laila pelastaa tilanteen. Ohikulkevia lapsia ja uteliaita ohikulkijoita käväisee huoneessa vähän väliä. Joku tuo muutaman turistinkin sisään, ja he nappaavat nopeasti muutaman kuvan. Kenenkään paita ei ainakaan tällä kertaa jää koneiden pyörivien remmien väliin, vaikka mitään suojasysteemejä ei ole. Lisää oliiveja kannetaan parvelle jonoon. Kukaan ei halua poistua paikalta peläten menettävänsä vuoronsa. Jokainen haluaa myös varmistaa, että oliiveista otetaan irti kaikki mahdollinen ja että saatu öljy päätyy oikeaan kanisteriin.

Parvella on siilo, johon oliivit kaadetaan ja sinne meidänkin oliivimme lopulta päätyvät. Ne valuvat alas sammioon ja murskaantuvat kahden kivivalssin välissä vihreäksi mäskiksi. Mäski vuorostaan valuu kiviseen laariin, kun metallinen luukku avataan. Koulunsa ehkä nipin napin päättänyt poika kauhoo laarista kivisekotteista mäskiä muovisella astialla, ja se vuorostaan päätyy pyöreiden kaislamattojen taskumaisiin sisuksiin. Nämä matot pinotaan päällekkäin prässiin. Pinottu mattokasa näyttää jättimäiseltä, ruskealta kebablihamöykyltä, josta rasva tirisee ulos grillissä. Mattokasaa puristettaessa öljy ja mehu irtoavat rikotuista oliiveista, ja neste alkaa valua matoista kebabrasvan tavoin. Lämpötila ei saa nousta yli 30 asteen, sillä tämä on kylmäpuristettua öljyä.

Laila kiertelee haukkana sammion ja laarin vaiheilla vahtien, että kaikki meidän mäskimme uppoaa mattojen väliin. Seuraavan isännän oliivilasti on nimittäin jo murskattuna sammiossa ja odottaa vuoroaan luukun takana. Öljyn ja oliiveista irronneen mehun sekoitus valuu samaan aikaan muoviämpäreihin, joista verkkarihousuinen poika sen kantaa manuaalisesti siivilän kautta öljyseparaattoriin. Jotkut vievät nesteen kotiin sellaisenaan. Sen annetaan seistä kanistereissa antaen öljyn ja mehun erottua itsekseen.

Prosessin viimeisessä vaiheessa separaattori erottaa mehun ja öljyn toistaan ja lopulta kanistereihin valuu paksuudeltaan ja väriltään vaihteleva öljy. Tunnemme itsemme öljypohatoiksi ja hymyilemme Lailan kanssa toisillemme helpottuneina. On kulunut neljä tuntia ja vatsamme kurnivat nälästä. Oliiviöljyn sanotaan alentavan kolesterolia ja sisältävän antioksidantteja. Raamatun öljy on Jumalan hengen vertauskuva, mutta vatsamme kaipaavat tällä erää jotakin konkreettisempaa.

Jokainen pistää sormensa valmiiseen öljyyn ja maistelee tietäväisenä vertaillakseen laatuja. Viinilasien sijaan sormemme uivat muovisissa kertakäyttömukeissa, jotka eivät sovi lainkaan näiden vanhojen perinteiden ja metodien keskelle. Kenen oliiveista saadaan eniten öljyä tänä vuonna? Eräs arabimies laskee keltaisiin kanistereihinsa vihertävää ja kitkerää öljyä. Maistamme, se on hyvälaatuista, luultavasti juuri kypsyneiden tai väriään vaihtaneiden oliivien öljyä. Se polttaa kurkkutorvessa aivan kuin siinä olisi chiliä. Meidän öljymme on paksua, kellertävää ja sitruunamaista. Pyörittelen öljyisiä sormiani otsallani - öljyllähän kuninkaatkin voideltiin. Pyydän mukaani pienen pussillisen puristettua mäskiä. Aion voidella itseni sillä saunassa.

Saamme prosenttiluokitukseksi 20 ja olemme iloisesti yllättyneitä, vaikka vihreän öljyn isäntä päihittikin meidät ja sai 28. Kymmenen kiloa keltaista kultaa sisältävä kanisteri mukanamme suunnistamme vatsat kurnien kohti lähimpää swarmakioskia ja tiriseviä kebablihoja.

Samarialainen nainen kaivolla

Kävin tyttäreni Camillan kanssa Nabluksessa, Samariassa. Kaupungissa on paitsi saippuateollisuutta ja knäfen (leivonnainen) valmistusta, myös samarialainen yhteisö. Samarialaiset uskovat, että on yksi Jumala, Israelin Jumala ja yksi profeetta, Mooses. Toisin kuin juutalaiset, he tunnustavat Tooraan kuuluviksi ainoastaan viisi Mooseksen kirjaa, eikä muita Vanhan Testamentin kirjoja. Messias on Mooseksen kaltainen profeetta, joka tulee viimeisenä päivänä tuomitsemaan ihmiset Garissimin pyhällä vuorella.

Samarialaiset katsovat polveutuvansa Leevin pappisheimosta sekä Manassen ja Efraimin heimoista. Jeesuksen aikaan samarialaisia oli vielä paljon, ja he puhuivat arameaa. Nykyisin he puhuvat arabiaa tai hepreaa ja heitä on vajaat 700. He asuvat Länsirannan alueella Nabluksessa, sekä Tel Avivin lähellä Holonissa.

Johanneksen evankeliumissa juutalainen Jeesus pyytää kaivolle tulleelta samarialaiselta naiselta vettä, vaikka rabbien mielestä samarialaiset olivat saastaisia, assyyrialaisia pakanoita, jotka olivat omaksuneet oman uskontonsa juutalaisuuden vaikutuksesta. Veden juominen samarialaisen astiasta saastuttaisi kenet tahansa juutalaisen. Samarialainen nainen kaivolla sen sijaan uskoi Jeesuksen olevan luvattu Messias.

Samarialaiset eivät usko juutalaisen temppelin koskaan sijainneen Jerusalemissa. Aadam luotiin pyhän Garissim -vuoren tomusta, ja Aabraham aikoi uhrata poikansa Iisakin siellä. Nablusin samarialaiset asuvat tuon vuoren rinteillä. Uskonto kielsi pitkään heitä avioitumasta muiden kuin samarialaisten kanssa, mutta sisäsiittoisuuden vuoksi he olivat kuolla lähes sukupuuttoon.

Monet ovat sittemmin kääntyneet islamiin tai kristinuskoon. Perinnöllisiä sairauksia on myös paljon. Nykyisin samarialainen mies voi mennä naimisiin juutalaisnaisen kanssa, mutta tämän täytyy kääntyä samarialaiseen uskoon.

Jaakobin kaivolla Nabluksessa, mistä samarialainen nainen antoi vettä Jeesukselle juotavaksi, on nykyisin ortodoksikirkko. Minäkin ostin kaivolta kaksi savipulloa ”ihmeitä tekevää” vettä. Tunkkaisesta hajusta päätellen vesi on ollut pulloissa jonkin aikaa, vaikutusta en ole vielä kokeillut, mutta pullot ovat kauniita.

Sanovat vedellä olevan myös hedelmällisyyttä lisäävä vaikutus. Taidan säästää ne jälkipolvilleni ...

Kaksi kohtaamista

Sapatti-iltana eli perjantaina ovikello soi. Roy avaa. Yläkerran naapuri seisoo pimeässä käytävässä ja pyytelee anteeksi, mutta hänen asunnostaan on mennyt automaattisulake ylikuormituksen vuoksi. Koska on sapatti, hän ei voi sitä juutalaisena napata takaisin päälle. Ei ole lupa "tehdä tulta" pätee myös sähkölaitteiden vekslaamiseen, valojen operointiin ja kännykän käyttöön. Valot ja telkkari kannattaa jättää päälle etukäteen, jos aikoo niitä sapattina käyttää. Sapattikynttilät sytytetään juutalaisessa perheessä jo ennen sapatin alkua, ja monet turvautuvat hämäräkytkinlamppuihin. Roy lähtee hätiin, ja yläkerran naapurin pimeä sapatti loppuu siihen.

Naapuritalon juutalainen rouva soittaa ovikelloa. Uskonnollinen juhla on ovella. Asia koskee hänen äitiään, joka on tulossa vierailulle Sveitsistä. Ongelma on selkeä: perhe asuu talon ylimmässä kerroksessa ja sapattina he eivät voi operoida hissiä. Äiti liikkuu rullatuolilla. Voisiko joku meistä käydä parin päivän ajan painamassa hissin nappulaa, kun äiti kulkee synagogaan ja takaisin. He työntävät mamman tuolin hissiin, mutta napin painaminen on ongelma.

Sovittuina päivinä päivystämme kotona korva tarkkana. Naapuri koputtaa oveen, ja eriuskoisena käymme operoimassa hissin. Hotelleissa ja joissakin taloissa on sapattihissi. Se kulkee automaattisesti pysähtyen joka kerroksessa, jolloin hissinappuloihin ei tarvitse koskea. Naapuri täyttää juutalaisen lain ja pyrkii viettämään rikkeetöntä sapattia.

Messias tulee täydellisesti vietetyn sapatin jälkeen - joidenkin rabbien mielestä kahden täydellisen sapatin jälkeen. He odottavat.

Uskonnollisia juutalaisnaisia itkumuurilla.