Länsirannan luterilaisten koulujen lakkiaisjuhlat alkavat olla ohi. Kummiohjelmasta valmistui tänä vuonna 14 uutta ylioppilasta, ja kaiken kaikkiaan luterilaisiista kouluista reilut sata ylioppilasta. Kirkkojen ylläpitämät koulut ovat valtion kouluja tasokkaampia opinahjoja. Lähes puolet koulujen oppilaista on muslimeja.Luterilaisten koulujen ylioppilasjuhlissa nuoret noudattavat päättöpuheissaan enemmän tai vähemmän samaa, harjoiteltua kaavaa. He kiittelevät opettajia, koulua ja luokkakavereita. He ylistävät koulua toisena kotinaan, ja vakuuttavat olevan vaikea lähteä sieltä. He kiittävät vanhempiaan, joiden kannustus vuosien aikana on kantanut heidät tähän päivään. Kauniita sanoja kaikki, toivottavasti ne tulevat sydämestä ja he ovat todellakin kokeneet kaiken tuon. Koulutoimen johtajan puhe oli aivan liian pitkä, mutta aihe oli tärkeä; nuorten tulisi valita opiskelualansa oman mieltymyksensä mukaan, eikä vanhempien mieltymyksen mukaan.
Perinteisesti palestiinalaiskulttuurissa arvostetaan ns. vanhoja ammatteja, kuten lääkäreitä, pappeja ja tuomareita. On kuitenkin turha opiskella sellaista, mistä ei ole kiinnostunut, tai jos ei alalla ole tulevaisuudessa töitä. Kaikista ei myöskään ole akateemiselle uralle, ja "tavallisen" työn koulutettuja tekijöitäkin tarvitaan. Puheen tarkoitus olikin ehkä sivistää paikalle kokoontunuttta yleisöä - vanhempia ja sukulaisia - jotka painostavat lapsiaan perinteisille akateemisille aloille saadakseen itse kehua lastensa olevan tuomareita ja lääkäreitä. Näin kai Suomessakin on aikanaan ollut. Ehkä kytemään jäi kuitenkin ajatus siitä, että ns. uudetkin ammatit, kuten arkkitehti, markkinointipäällikkö, muusikko, atk-insinööri voivat olla arvostettuja.
Monet valmistuneita ylioppilaista lähtevät opiskelemaan ulkomaille. Toiveena on, että he palaavat takaisin koulutuksen saatuaan. Että he olisivat se sukupolvi, jotka rakentavat maan. Eivät vain puhu rauhasta vaan myös tekevät jotakin sen eteen. Puheita tässä maanosassa riittää. Teot ovat asia erikseen.
