25/04/2009

Munavaras kävi kylässä!

Pääsiäisen aikaan olimme viikon matkoilla. Palattuamme huomasin, että ikkunalaudalle oli ilmestynyt linnun pesä ja siinä komeili kaksi valkoista munaa. Kiirehdin ottamaan kuvan sekä linnusta että munista, ja lintubongariystävämme tiesivät kertoa, että kyseessä oli ilmeisestikin uuttukyyhky tai palmukyyhky. Valitettavasti lintu kyyhötti pesässään aina siten, että en oikein saanut otettua kunnon rintakuvaa ja ikkuna välissämmekin tuppasi olemaan aika likainen.

Lintu oli oikeastaan aika kesy, ja varovainen puuhasteluni kukkaruukkujen parissa ei hätistänyt sitä tiehensä. Netistä luin, että sekä uros että naaraskyyhky osallistuvat hautomiseen ja ruokintaan, mutta minun mielestäni tässä pesässä istui yksinhuoltaja, jonka lähtiessä burgerille kulman taa pesä jäi tyhjilleen. Kerran ehätin jo hätiin munavahtina, kun varis lennähti ikkunalaudalle pesän ollessa tyhjillään. Minut on laitettu paljon vartijaksi.

Odottelin munia kuoriutuvaksi, mutta toisin kävi. Aamulla lintu istui vielä hautomassa, mutta tuntia myöhemmin ulos kurkatessani pesä oli tyhjä ja munat tipotiessään. Varis varmaankin kävi haukkaamassa munat aamupalaksi.

Muutamaa tuntia myöhemmin näin kyyhkysen takaisin ikkunalaudalle. Se oli etsivän näköinen ja kurkisteli sisään ikkunastakin. Onneksi en kuitenkaan ollut munankeittopuuhissa, ettei se ei kuvitellut minun kokanneen munia aamiaiseksi! Minkäs teet kun munat sulivat jo variksen vatsassa.

Vähän myöhemmin kyyhky taas palasi ja asettui pesään hautomaan kuten ennenkin. Ajattelin jo, että se kenties munii uudet munat, mutta puolisen tuntia myöhemmin se jätti pesän tyhjilleen. Taisi lähteä etsimään uusia pesäpaikkoja.